Paperinmakuisia mustetahroja lupaa toteuttaa luovaa lifestylea. Ulkoasu on omaa käsialaani: taustaksi skannasin kahvilla värjätyn paperin, otsikon valokuvan näppäsin Chinonissa, Ranskassa, vuonna 2013.
Opiskelen päätoimisesti kirjoittamista kansanopistossa. Ensimmäinen vuosi on nyt onnellisesti takana ja kirjoittamisen perusopintojen kokonaisarvosana koossa. Vuoden kohokohtiin kuului opintomatka Oxfordiin, Englantiin, ja tämä peiliselfie syntyi Ashmolean-museon toilettihopeita* tarkastellessa.
* Wanhan ajan ylimystön kaunistautumisvälineistöä. Veikkaan, että monelle modernillekin muotibloggarille menettelisi muovisten meikkipurkkien korvikkeeksi.
Oma kuontaloni on vaihtelun vuoksi / rahapulassa / koska ei ikinä tunnu olevan aikaa varata kampaajakäyntiä saanut kasvaa pitkäksi. Oikeastaan kampaajalla käyminen on aina tuntunut ahdistavalta. En ensinnäkään tiedä, mistä pitäisi puhua. Toisekseen aika harva kampaaja on samalla aaltopituudella hiusteni pituudesta: ettei sillä ole niin väliä, kasvava luonnonvara, jne. Pitkään pidin vaihtelevan mittaista siiliä. Hiukseni ovat sellaista paksua ja liukaspintaista laatua, että lyhyinä ne nousevat pystyyn. Kun on rivot ajatukset, tukkakin seisoo päässä.
Sivumennen sanoen teinigoottimenneisyydessäni yritin värjätä hiukseni mustiksi. Käytin kestoväriä, joka pysyi yhden viikonlopun ajan. Ystävät lohduttivat, ettei kukaan oikeastaan edes huomaa, mutta minä tiedän. Tukkani ei ole luonnostaan musta, vaan tummanruskea. Traagista, jos yrittää parhaansa mukaan ryhtyä vampyyriksi.
Hiusasiat tulvivat mieleni syvistä syövereistä, kun sain vuonna 2014 tädiltäni matkaseuraksi Petteri-peikon. Se on reissannut ympäri maailmaa aikoinaan mm. matkaoppaana työskennelleen tätini kanssa monen vuosikymmenen ajan, ja pääsee nyt edelleen koluamaan uusia kulmia.:)
Ryhdyin heti Pariisissa käyttämään Petteriä selfieiden näppäilyyn.:D Sen kuontalo muistuttaa elävästi omaani etenkin sellaisina aamuina, kun olen nukahtanut hiukset märkinä. Toki Petteri esiintyy kuvissa edukseen aivan omana, peikkomaisena itsenään - mutta aina parempi, jos asioista löytyy useampia merkityksiä.
Tässä kuvassa Petteri poseeraa minun ja Jussin pariisilaisesta supermarketista ostamiemme herkkujen kanssa: kolmea lajia juustoa, hanhi- ja ankka-rilletteä, patonki, persikoita, hyvää kivennäisvettä, täyteläistä punaviiniä, arabica-kahvia, Jussin suklaaleivos ja oma piispanmunkin kaltainen leivokseni. Olen nimittäin allerginen suklaalle.
Kenties minusta sittenkin tuli vampyyri, koska ihoni on herkkä auringonvalolle, sekä olen allerginen nikkelille ja suklaalle.;) Jälkimmäiset korvatkoon hopean ja valkosipulin.
Allergioita minulta toki löytyy muitakin, ja niiden ansiosta olen oppinut arvostamaan hyvää, yksinkertaista ruokaa. Ranskalaiset lykkäävät rillette-säilykkeeseen vain suolaa ja pippuria (ja runsaasti kyseisen eläimen omaa rasvaa), mutta se maistuu todella erinomaiselta patongin ja viinin kanssa.
Tavattoman aurinkoista loppukevättä kaikille teille, jotka eksyitte blogiini!<3
Follow my blog with Bloglovin
Taustalla soi Indochine: J'ai demandé à la lune
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, että päätit jakaa ajatuksiasi.:)