Genre on tekstille suuri, perustavanlaatuinen kysymys. Itseltäni on pyydetty genren selkeyttämistä romaanikäsiksen suhteen. Toisaalta postmoderni aika rakastaa sekoituksia.
Alkujaan yritin kirjoittaa seikkailullista romantiikkaa, mutta tulin siihen lopputulokseen, etten oikeastaan välitä romantiikasta niin paljoa. Käänsin termit toisin päin, ja ryhdyin kirjoittamaan romanttista seikkailua. Se on genre, jonka tunnen hyvin. Tuntemattomampaan romantiikka-genreen olisi pitänyt malttaa perehtyä paremmin, mutta kirjastossa teosten takakansitekstit tuntuivat enemmänkin puuduttavan pitkäveteisiltä.
Kannattaa kirjoittaa siitä, mistä on innostunut, koska tunne välittyy lukijoille.:) Olen pitkään miettinyt sitäkin, pystynkö kirjoittamaan hidastempoista, "vakavaa" draamaa, jos en saa lisätä siihen ainuttakaan taistelukohtausta?
Suomalainen sukusaaga ja toinen tunnepitoinen draama odottavat mielen pohjalla oikeaa aikaa, joka kenties joskus koittaa. Todennäköisesti niistä aiheista on pakko kirjoittaa, koska polttelevat sielua sen verran vaativasti.
Siihen asti kysyn itseltäni, pystynkö toteuttamaan aikomani? Niin realistisen tarinan, että lukija uskoo kaiken todeksi, mutta jossa silti leijailee tarunomainen henki. Hyödynnän genren tuntemustani ryöstöviljelemällä kliseisiä kohtauksia ja tyyppihahmoja, minkä toivon jäävän taka-alalle. Kuin luonnoksena toimivan hiilipiirroksen, jonka päälle kuvataiteilija maalaa öljyväreillä monta kerrosta.
Haluan myös jossain vaiheessa kokeilla siipiäni historiallisen fantasian parissa. En siis tyypillisen keskiaikafantasian, vaan todelliseen historiaan sijoittuvan. Aivopaketista löytyy myös aihio siihen keskiaikafantasiaan liittyen, ja sen aika koittaa ehkä pikemmin.
Ja tietenkin olisi olemassa myös pari eläintarinaa, joita voisin työstää pidemmälle. Ikuisuusaiheita, joihin ehkä joskus vielä palaan. En tahdo rajoittaa itseäni liikaa sen suhteen, voinko kirjoittaa synkkää realismia, eläinseikkailua, vai historiallista sillisalaattia. Silti kirjoittamiseni taitaa itsestään rajoittua tälle akselille, koska minun on vaikeaa nähdä työstäväni scifiä tai chic litiä. Ennemmin uskon tulevaisuudessa kynäileväni pornoa.
Kyse ei ole siitä, ettäkö väheksyisin jotain genreä, vaan lukemisen ja kirjoittamisen eroista prosesseina. Tykkään esim. Robert Heinleinin scifistä, mutta en itse koe riittävää innostusta kirjoittaa tulevaisuudesta. Kenties visioni ahdistavat liikaa? Luen mielellään myös hyvää chic litiä, joskin sitä tuntuu vaikealta löytää. Tykkäsin Sinkkuelämää-sarjasta, mutta Candace Bushnellin alkuperäinen romaani jäi kesken sekavan pitkäveteisyytensä vuoksi. Itse en osaisi noin vain asettautua hyvätuloisen, shoppailua ja miehiä harrastavan naisen asemaan. Kenties se ei vain innosta tarpeeksi, koska tuntuu niin vieraalta.
Olen lukenut sarjamurhaaja Dexterin seikkailuista monta romaania, mutta todennäköisesti en koskaan itse halua ujuttautua sellaisen ihmisen nahkoihin niin paljon kuin päähenkilön kirjoittaminen vaatisi. Luin kaikki kirjan Charlaine Harrisin Sookie Stackhouse -sarjasta, joka yhdistää chick litiä ja vampyyreitä, mutta vampyyreistä olenkin jo sanonut, että todennäköisesti en niistä laadi romaania, koska yliluonnolliset olennot eivät viehätä kirjoittamisen kannalta yhtä paljon kuin kuolevaiset.
On todellakin eri asia lukea 300 sivua pitkä tarina kuin kirjoittaa sellainen.
Kuvat otin Saint-Germain-en-Layen arkeologisesta museosta Pariisissa 2014.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, että päätit jakaa ajatuksiasi.:)