Palasin eilen Oriveden opiston romaanipajasta. Kuva on kuitenkin Vantaan Kartanonkoskelta ennen Orivedelle lähtöä, kun jouduimme juhannuksen pyhien vuoksi etsimään sunnuntaina auki olevan kirjaston lainojen palauttamista varten. Onneksi Pointissa on omatoimikäyttö.:)
Koko viikon kurssipäivät täyttyivät aamusta iltaan, kuten tavallista. Itseäni harmitti suunnattomasti, etten ennättänyt lukea kaikkia kurssikavereiden tekstejä ja kommentoida niitä niin hyvin kuin olisin osannut, koska täytyi huolehtia yöunista. Siitä huolimatta nukuin jatkuvasti liian vähän.
Tämä oli neljäs kesäkurssi, jolle osallistuin. Aiemmin olemme Jussin kanssa käyneet peruskurssin, proosapajan ja toisen romaanipajan. Mikään viikon intensiivisyydessä ei yllättänyt, ja viihdyin hyvin väsymyksestä huolimatta.
Silti tulin havainnoineeksi oman väsymykseni vaikutuksia: palautteen saaminen sai kyseenalaistamaan, miksi teen tätä? Miksi kirjoitan? Missään ei ole järkeä, eikä tähän ole olemassa hyviä tai oikeita vastauksia.
Joudun pohtimaan romaanini perustavanlaatuisia rakenneseikkoja ja kohtauksia uusiksi, mikä tuntuu raskaalta, mutta toisaalta ei yllätä. Tiesin sen jo ennakkoon, ja olin lähtenyt testailemaan eräitä asioita ennen kurssia. Siksi lähetin oman kymmensivuiseni raakiletekstiä, jonka sisällöllisestä toimivuudesta halusin kommentteja. Ulkopuolinen näkee aina eri asiat kuin kirjoittaja.
Ymmärrän, että toiset eivät halua näyttää ensimmäistä versiota, sitä raakiletta, kenellekään. He eivät keskustele tekstistä ennen kuin kokonaisuus on hahmottunut. Toiset kuten minä taas hölöttävät ummet lammet kenen tahansa kiinnostuneen kanssa.
Miisa Jääskeläisen Sana kerrallaan -kirjassa nimeämistä kirjoittajatyypeistä löydän itseäni eniten luonnostelijasta. On olemassa raamit, joihin tarina asettuu, eikä minun tarinankertojana ole vaikeaa keksiä käänteitä, paremminkin hankaluus on rajoittaa niiden paisumista mahdottomiin ulottuvuuksiin. Tämän puitteissa minulla on tekstiä, jota editoin sekä läppäriltä että printteinä, monessa vaiheessa. Olen täyttänyt prosessin aikana muutaman muistikirjan, ja luonnostelen vaikka kännykän tehtävälistaan. Uskon, että järjestelmällisemmin asiaan suhtautuvan on vaikea ymmärtää, miten kaaoksen keskeltä löytyy punainen lanka. Varsinkin, kun - kuten taas tuli todistettua - puheeni usein muistuttavat epäjohdonmukaista tajunnanvirtaa.
Ihmissuhteet ovat myös hyvin epätäydellisiä. Ensimmäistä kertaa kurssilla ei syntynyt suurta yhteisöä, vaan paremminkin monia pieniä. Tein havaintoja myös siitä, miten kirjoittamisharrastuksen eri vaiheissa erilaiset opettajat pystyvät tukemaan paremmin. Jokaisella opettajalla on omanlaisensa jutut, mistä he puhuvat, ja siksi on parasta hankkia kokemusta eri opettajien kursseilla. Kokonaisuudesta pystyy ajan kuluessa muodostamaan itselleen sopivan synteesin, ja kertaus on aina hyvästä.
Loppujen lopuksi opin itsestäni seikan, että vuoden aikana kypsynyt käsitykseni omasta tekemisestäni ohjaa selville vesille. Pystyn lähes aina saamaan paljon irti kursseista opettajan metodeista riippumatta, koska tiedän asiat, joita haluan kehittää osaamisessani. Tiedän, että ihmiset ovat erilaisia, ja kaikilta saa erilaisia kommentteja. Tälläkin kertaa mukaan tarttui ajateltavaa.:)
Yhtä lailla kuin meidän asuntomme kaoottisuus ei taida koskaan tulla valmiiksi (ennen kuin on aika muuttaa pois), taitaa elämä, oppiminen ja kehittyminenkin pysyä ikuisesti kaoottisena. En pidä siitä, koska haluaisin valmista. Väsyneenä kaikki alkaa ahdistaa, ja muutaman hyvin nukutun yön jälkeen asiat viimein saavuttavat jonkinlaisen muodon.
Ps. Kurssilla tuli puhetta perfektionismin selättämisestä, koska on yksi yleisistä kirjoittamisen esteistä. Tosin hallittuna myös kirjoittamisen apuneuvo. Kanssaperfektionisteille voin suositella Camp NaNoWriMoa, joka alkaa heinäkuun ensimmäisenä.:) Kun tarkoitus on kirjoittaa kuukaudessa romaani tai ylipäänsä sen verran kuin sattuu ehtimään, teksti saa olla antaumuksellisen huonoa. Ainakin itselleni ajatus oli aikoinaan todella vapauttava, ja siitä romaaniprojektini lähti liikkeille. Varsinainen NaNoWriMo koittaa taas marraskuussa ja seuraava "leiri" varmaankin huhtikuussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, että päätit jakaa ajatuksiasi.:)