Vuosi sitten käymäni runouskurssi aukaisi minulle uuden tavan tarkastella kirjallisuuden lajia, jossa jokainen sana on ladattu merkityksillä. Toisin sanoen olen sen jälkeen lukenut runoutta, kirjoittanut itse silloin tällöin, ja esittänyt tuotoksiani lavalla.
Hiljattain olen miettinyt, että haluan pitää tämän hauskana harrastuksena, eikä minua motivoi lähteä editoimaan runojani samaan tapaan kuin proosatekstejä. Katselen kirjallisuutta eri näkökulmasta: minulle kieli on väline, ei itseisarvo. Kielen avulla kerron tarinoita. Runoudessa on silti jotain erityisen vahvaa vaikuttavuutta. Erilaista kuin proosatekstissä, ja huomaan tarttuvani runoon välineenä, kun haluan käsitellä jotain tunnetilaa.
Lainasin koulun kirjastosta Miia Toivion esikoiskokoelman Loistaen olet. (Saatavilla Teoksen nettikaupasta.) Täysin riippumatta siitä, että alkuperäinen kiinnostus kohdistui haluuni tutustua opettajien kirjallisuuteen, ihastuin tähän enemmän kuin toistaiseksi mihinkään muuhun runoteokseen. Kirjastoreissun jälkeen kiipesin kalliolla sijaitsevaan 1900-luvun alun huvimajaan, istuin penkille ja ryhdyin selailemaan.
Sinä päivänä olin tunnekuohujen vallassa, mutta lukiessani kaikki muu unohtui. Puhuin kirjamessuilla Sirpa Kyyrösen kanssa. Hän sanoi, että joihinkin teoksiin muodostuu henkilökohtainen suhde, jolloin ne tulee hankittua omaan hyllyyn.
Omassa lukukokemuksessani oli todella jotain hyvin henkilökohtaista, mitä on vaikeaa sanallistaa - ainakaan yhden blogipostauksen puitteissa. En tiedä, riittäisikö omaelämäkerrallinen teoskaan, koska siinäkin pitäisi valita näkökulma, joka jättää väistämättä paljon pois. Kyse on siis kokonaisvaltaisesta fiiliksestä, että nämä sanat istuvat minun elämääni ja persoonaani.
Kuten runoteoksissa aina, osa koskettaa enemmän, osa vähemmän. Jotkin runot unohtuvat, toisia ei saa mielestään. Itse asiassa valitsin kirjamessuilta Mikael Bryggerin Tuuliatlaksen yhden säkeen vuoksi. Toki kirja itsessään on erinomaisen kaunis, mutta se yksi säe minun piti saada lähempään tarkasteluun. Myös Miia Toiviolla on kauniita säkeitä, kuten "Näe pimeässä lepäävä ruusu, sen levottomat unet."
Siteeraan tässä nyt joitain suosikkikohtiani Loistaen olet -kokoelmasta:
"Mutta vielä kerran paina
kuumat sormesi sen läpi,
ota selkääsi arkaainen naamio,
kanna se näyttämön poikki,
ota vastaan kaikki punainen,
joka tulee sinua kohti."
"Hyvästi, moderni.
Eikä kyse ole siitä, etten tykkäisi sinusta enää.
Mutta sinä olet joka kerta vain uusi
etkä jaksa enää edes kimmeltää.
Minä uneksin jo laumasta, joka uneksii minusta.
Uneksin ilmaeläimistä, maaeläimistä
vesieläimistä ja tulieläimistä
jotka uneksivat minusta
jotka etsivät eivätkä herkeä etsimästä
jotka eräänä päivänä vielä löytävät.
Ja minä menen heidän eviensä alle
heidän terälehtiensä alle
minä palmikoin itseni pehmeään turkkiin
ja tulen nälkäiseksi jälleen."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, että päätit jakaa ajatuksiasi.:)