lauantai 7. marraskuuta 2015

Sen tuhannen sivua


Metsäpolut ovat aina kiehtovia, kuten tämä polku Vincennesin metsässä Pariisissa.:) Nappasin kuvan kesän 2014 matkalla. Tähän voisi kuvitella laukkaavan hevosen.

Joka tapauksessa laskin äsken huvikseni, että olen "heittänyt roskiin" pelkästään romaaniprojektin eri versioiden varsinaisia tarinasivuja noin 1742. Puolentoista rivinvälillä. Niistä muodostuu neljä kokonaista romaania, sekä muutama aloitus tai muu pätkä.

En todellisuudessa heitä mitään lopullisesti pois, vaan ne ovat tietokoneellani tallessa. Siksi pystyn näkemään, miten paljon olen noiden sivujen aikana edistynyt.:) Se onkin seikka, jonka vuoksi jaksan uskoa asiaani.

Jouduin hiljattain perustelemaan, miksi nyt ylipäänsä kukaan haluaisi kirjoittaa, koska hyödytöntä hommaahan tämä. Rankinta on varmaan juuri se, että joutuu perustelemaan kirjoittamista myös itselleen. Tulevaisuudesta ei ole mitään takeita.

En voi olla varma edes siitä, toimiiko tämänkertainen tarinan kaareni. Päässäni asiat eivät ole niin selvillä kuin haluaisin, joten pitää vain uskoa, että ne kirjoitettuna selviävät. Ja ettei samalla selviä jotain, mikä taas muuttaa kaiken. Siksi olen heittänyt niin paljon sivuja pois.

Editointi ei riitä, jos tarinaan joutuu tekemään radikaalimpia muutoksia. Jotain sellaista, mikä väistämättä vaikuttaa tarinan kaareen, ja yksi asia vaikuttaa toiseen, jne. Pakko vain uskoa itseensä ja omaan kirjoittamiseen. Sekä minun tapauksessani siihen, että olen tekemässä jotain, millä on merkitystä myös muille, koska kirjoitan tekstiä julkaistavaksi.

Sanomattakin varmaan selvää, että tuo usko on usein hyvin hauras, ja välillä tulee aikoja, jolloin olen kadottanut itseluottamukseni. Lopulta ei auta kuin ryhtyä taas hommiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, että päätit jakaa ajatuksiasi.:)