lauantai 22. elokuuta 2015

Uusia kirjallisia kirjanmerkkejä


Vuonna 2011 toteutin ensimmäisen vaiheen kirjallisista kirjanmerkeistä. Sittemmin niistä on muodostunut kätevä, pieni lahja kirjallisuutta arvostaville ihmisille. Käytän materiaalina vain sellaisia kirjoja, joita kukaan ei halua (en edes minä). Aiemmat merkkini ovat perustuneet siihen, miten kauniisti vanhat sivut kellastuvat. Tai joskus uudemmatkin, riippuen vissiin materiaalista.

Näissä kirjanmerkeissä päätin tutkailla sitä, miten pystyn työstämään sivuja, jotka eivät ole kellastuneet.:) Tosin olen jo aiemmin värjännyt kirjan sivuja tehdäkseni itselleni paperia korttiaskarteluun, eli sikäli tiesin hyvin, mihin ryhdyn.


Homma alkaa irti revittyjen sivujen värjäämisellä. Käytän siihen tavallisia, halpoja vesivärejä (peitevärejä), sekä laveeraustekniikkaa. Käytännössä en yhtä hienostuneesti kuin tuossa on selitetty, vaan lutraan paperin kosteaksi. Mieluiten teen sen laakeakarvaisella siveltimellä (tai pienellä maalipensselillä), mutta homma onnistuu myös tavallisella. Sen jälkeen lähden siveltimenvedoilla tuomaan väriä raita kerrallaan. Niitä voi sitten laajentaa ja levittää, ja tarpeen mukaan lisätä vettä.

Toinen tapa värjätä (= kellastaa) paperia olisi uittaa sitä kahvissa - tai kaataa kahvia päälle. Tuloksen näkee parhaiten tämän blogin pohjassa, joka on itse kahvilla värjäämäni paperi, tietokoneelle skannattuna. Tee käy värjäämiseen myös, mutta tuntuu tekevän vaaleampaa jälkeä.


Kun värjätty paperi on kuivunut, liimaan sen toiseen saman kirjan sivuun. En viitsinyt värjätä molempia, koska toinen kuitenkin jää sisäpuolelle lähes näkymättömiin. Sama tekniikka pätee, jos tekee merkkejä suoraan sivuista sellaisenaan.:) Liima kaiken lisäksi jäykistää paperia, joten valmiista merkistä tulee ohuen pahvin kaltaista.

Käytän Scotchin liimaa siksi, ettei se haise yhtä vahvasti kuin muun merkkiset (yleensä suosin kaksipuoleista teippiä, mutta tässä käytössä liima on ylivoimainen). Astmaatikkona taideharrastus tai askartelu on joskus vaikeaa.:(

Voi olla, että esim. leimasinmusteella läträten paperi värjäytyisi myös tosi kivan näköisesti, mutta liottimien käyttö on itselleni yleensä mahdotonta. Siksi en ole myöskään käsitellyt kirjanmerkkejä fiksatiivilla, mikä voisi parantaa peitevärin pysymistä. Se nimittäin tarttuu sormiin, jos merkkiä hankaa. Koekäytin merkkiä kirjan välissä, eivätkä sivut tahriintuneet.:) Joten värjäys pitäisi olla turvallinen siinä tarkoituksessa, mihin se on suunniteltu.


Liimattuani kaksi paperia yhteen, käänsin ne ja levitin liimaa takapuolen toiselle puoliskolle. Sen jälkeen taitoin paperit keskeltä ja litistin yhteen. (Siten valmiissa kirjanmerkissä on yhteensä neljä kerrosta paperia, liimaa välissä.)

Koko hoidon kuivuttua siistin reunasta saksilla sivun kirjasta irti repimisestä jääneet "hapsut" pois. Joku pedantimpi voisi tietty käyttää vaikka askarteluveistä ja metalliviivotinta irrottaakseen sivut kirjasta siistimmin.

Leimasin kirjanmerkit käyttäen Katzelkraftista hankkimaani leimasinta. Leimailu on oma taiteenlajinsa, johon tarvitaan akryylipalikka ja mahdollisesti erityinen tarralevy, joita molempia saa askarteluliikkeistä.

Lopuksi kiinnitin kirjanmerkkiin kaksipuoleisella teipillä (askartelutarvikkeisiin kuuluva, 3mm tai 6mm ohut teippi, jossa on suojapaperi toisella puolen) Hesyn kirpputorilta hankkimaani pitsinauhaa. Siinä on keskellä yhtenäistä kangasta, joten pitsinauhaksi se soveltuu kaksipuoleisen teipin kanssa aivan täydellisesti.:)

These bookmarks are also taking part in the Katzelkraft challenge for August.:) I made them using old, but not yellowed book pages, from a recycled book. Colored with watercolors, glued two pages together, then folded and glued the halves together. After stamping I put a bit of lace ribbon on top.

perjantai 21. elokuuta 2015

Kaunista kirjoitussyksyä


Paljon on vettä virrannut ajatusten joessa sen jälkeen, kun tein nämä ATC:t. Korttiaskartelu on yksi tapani jäsentää mielen virtaa kirjoittamisen suhteen - ja muutenkin. Olen väsännyt ATC:tä myös sairauksista.

NaNoWriMon aika koittaa taas marraskuussa. Suosittelen kaikille, jotka haluavat vapauttaa luovuuttaan kirjoittajina.:) Puhun asiasta nyt, koska tässä olisi jokunen kuukausi aikaa valmistautua. Luoda tarinan runko, jne. Ideana on siis kirjoittaa romaanikäsis kuukaudessa, mutta ei se niin justiinsa ole. Eli kaikki säännöt, mitä sivustolta löytyvät, on tarkoitettu rikottaviksi.:)

Pohjimmainen idea tuossa haasteessa on haastaa itsensä omistautumaan kirjoittamiselle kuukauden ajan. Millään muulla ei ole väliä. Tosin itseäni alkujaan kutkutti nimenomaan tarkoitus luoda mitä tahansa roskaa, vailla päätä tai häntää, kunhan tuottaa 50 000 sanaa. Jos kärsii siitä, ettei suomeksi kirjoittaessa sanamäärä kartu kuten englannissa, voi vaikka täydentää tarinaa copy/paste -tekniikalla.;) Automatiikka sen sanamäärän kuitenkin tarkistaa, eikä luomuksia ikinä julkisteta missään.

Oma käsikseni sai alkunsa tuosta ajatuksesta: mitä tahansa roskaa. Sitten rakastuin siihen roskaani niin paljon, että vaihdoin suuntaa. ATC:ssä on läsnä sama luomisen, tekemisen vapaus. Voi tuottaa pienen taideteoksen, vaikka ei osaisi piirtää. Tosin oma kortteiluni on edetessään saanut astetta vakavamman suunnan, missä on hyvät ja huonot puolensa.

Runojen lukeminen open mic -tilaisuuksissa tuntuu myös älyttömän vapauttavalta. Fiilis on hieno, kun uskaltautuu voittamaan pelkonsa ja esittämään omia tekstejä.

Kirjoittajatreffien tarkoitus on olla jonkinlainen kirjoittajien vertaistukiryhmä. Tervetuloa mukaan, jos kiinnostaa ja asutte sopivan matkan päässä.:)

Ja tietty täytyy vielä mainostaa torstain 27.8. Myyrmäen omaa taiteiden yötä. Siellä on myös mahdollisuus tehdä ja vaihdella ATC-kortteja taidekorttipajassa.

Mainostusta pitää jatkaa toteamalla, että Lähiönäyttämö järjestää näytelmäkirjoittamisen kirjoittajatreffejä vastaavaa ryhmää Malminkartanon kirjastossa. Helsingin puolella siis, mutta naapurissa.:)

Taustalla soi Amazing Blondel: Seascape

tiistai 18. elokuuta 2015

Pieniä sisustusjuttuja


Elokuu on alkanut organisaatiokuukautena.:) Samalla se merkitsee pieniä oivalluksia. Ystävän tupareissa tarjoillun salaatin innostamina investoimme pitkästä aikaa tuorebasilikaan. Niitä tuli hommattua peräti kaksi, enkä muistanut, että meillä oli vain yksi säilytysruukku.

Aiemmin olin ennättänyt järjestellä keittiön kaapit toimivammiksi kokonaisuuksiksi ja samalla valikoinut kirpparille vietävää. Kirpparipinosta nappasin kaksi mukia, jotka ovat alkujaankin kotoisin kirpparilta. Basilikat sopivat mukeihin täydellisesti. Huonekasvit meikäläisen makuun, koska ne voi syödä pois ja hommata uudet tilalle, kun siltä tuntuu.:)


Säilytän harvoja korujani eteisen lipastossa, missä pidän myös huiveja ja vöitä. Vuosia sitten laitoin ne pahvirasiaan, mutta sen ongelmaksi muodostui ketjujen sotkeutuminen. Nopea pukeutuminen käy mahdottomaksi, jos ensin pitää varovasti selvittää koruketjujen solmut.

Olin pessyt lasipurkkeja askartelutarkoituksiin (ajatuksena, että niistä saa sopivasti päällystämällä esim. lahjarasioita). Oivalsin, että voisin hyödyntää purkkeja korujen säilytykseen, jolloin ne eivät sotkeudu ainakaan keskenään.:)


Yksi projekteistani oli selättää massiiviseksi kasvanut lehtipino (saamme omien lisäksi sukulaisilta kertaalleen luettuja) Jussin äidin kauan sitten dyykkaaman pikkupöydän päältä. Halusin siihen jotain paremman näköistä, ja muistin vanhan arkistolaatikon, jonka senkin olemme saaneet sukulaisten poistona.:) Sitaisin ympärille pitsinauhaa, joka hieman keventää mustaa vaikutelmaa.


Telkkarimme on nykyään itse maalatun Lundia-hyllykön päällä. Lasiovien ansiosta laitteita pystyy käyttämään kaukosäätimellä, mutta se myös asetti haasteen järjestellä kaksi alempaa hyllytasoa niin, että ne näyttävät joltain muulta kuin satunnaiselta läjältä.

Ylemmän laittelin jo pari vuotta sitten. Päällystin silloin pari pahvilaatikkoa kirjansivuilla ja korttivaihdon mukana saamallani tapetinpalasella. Koska ne ovat ääriään myöten täynnä kynttilöitä, täytyi laitoja vahvistaa, ja keksin solmia ympärille kaksinkertaisen villalangan.:) Keskimmäinen loota on Ikeasta ja laitimmainen vasemmalla kenkälaatikko, joka näytti hyvältä sellaisenaan.

Alahyllyn järjestelin äskettäin. Isoin juttu siinä on kokoelma Eino Leinoa, sekä muut vanhat kirjat. Suurimman osan olen valinnut puhtaasti ulkonäön perusteella, "sisustuskirjoiksi". Suosittelen pitämään silmät auki kirjastojen kierrätyshyllyillä! Todella harmi, jos vanhoja kirjoja heitetään pois, vaikka olisivat vielä ihan hyväkuntoisia.


Oikealla on myös aarteitani, mm. ylppärilahjaksi saamani Aino Kallaksen Sudenmorsian 1920-luvulta, sekä viime kesänä Troyes'n antikvariaatista löytynyt tanssihistoriaa esittelevä teos. Halldór Laxnessin Läpi harmaan kiven löytyi kierrätyskeskuksen ilmaisista. Niin surkean vähän arvostetaan loistavaa romaania. Toisaalta onneksi, koska en maksanut lukuelämyksestä mitään.

Shakespearen rakkaussonettikokoelman ostin keväällä Oxfordista, koska se oli niin söpö pikkukirja. Hyvä osa kokoelmaan otetuista soneteista on esipuheen mukaan omistettu komealle, nuorelle miehelle.:) Myös "jätkäni" ovat matkamuisto, Pariisin armeijamuseosta.

Ylemmässä kuvassa näkyvä hevonen on osa ammoista kolmenkympin villitystäni, Schleich-kokoelmaa. Annoin loput siitä veljenpoikani leluiksi, vain andalusialaisen pidin koristeena. Saa nähdä, mikä tulee olemaan neljänkympin villitys.:p Kaksivitosesta asti olen potenut jonkinlaista jatkuvaa ikäkriisiä, koska ikinä en ole saavuttanut mitään, mitä tämän ikäisenä pitäisi.


Hienompien saavutusten sijaan käytin noin kaksi päivää ja yhden yön järjestääkseni kirjahyllyn.:) Siihen kuului gradumateriaalien tomutus. Tässä yhteydessä pölyjen pyyhkiminen graduaineiston päältä on otettava konkreettisesti, ei vertauskuvana.;)

Runsaat viisi vuotta rassut ovat maanneet Ikean metalliverkosta valmistetussa, pyörällisessä pikkulipastossa. Siksi tankkasin maksimimäärät astmalääkettä ennen kuin uskaltauduin rahtaamaan koko hoidon parvekkeelle, mikrokuituliinoilla aseistautuneena.

Suunnitelmien mukaan voisin yrittää organisoida itseni maisteriksi sitten, kun lähetän romaanikäsiksen kustantamoihin. En pysty henkiseen hyppelyyn asiasta toiseen, enkä onnistu omistamaan yhtä päivää tai viikkoa jollekin intensiiviselle projektille ja seuraavaa toiselle. Nyt on romaanikäsiksen aika, ja sekin tarvitsee paljon taustatutkimusta.

Koska sain juuri luettua Háfezin runoista koostetun teoksen, Ruusu ja satakieli, siteeraan tässä paria säkeistöä, jotka koskettivat omaa sieluani:

"Ei tulta ole se,
mille kynttilä nauraa,
vaan se, mikä polttaa
perhosen kaikkineen."

"Ojenna minulle
vanhaa viiniä,
kauan sitten kuolleiden kasvattamaa.
Minä tahdon aloittaa
uuden elämän."

perjantai 7. elokuuta 2015

Näkemys ja taide


Otin kuvan kiertoajelubussin seisoessa risteyksessä keskellä liikenneruuhkaa Pariisissa vuonna 2014. Saimme keskiaikamuseon jälkeen päähämme hypätä Hop On Hop Off -bussiin, vaikka yleensä vältän kiertoajeluita kuin ruttoa.;) Kokemus oli kuitenkin hauska.:) Toisenlainen katsaus kaupunkiin.

Törmättyäni netissä lausahdukseen, että kyseinen henkilö esittää valokuvaamisen kautta näkemyksiään maailmasta, löysin vastauksen mielen pohjalla vaivanneeseen kysymykseen. Miksi juuri kirjoittaminen on minulle erityistä, eikä esim. kuvataide? Kuitenkin katselen mielellään teoksia ja harrastan valokuvaamista silloin, kun pokkarikamera sattuu eksymään käteen.

Näkemys maailmasta on eri asia kuin maailman tallentaminen sellaisena kuin se on, vaikka sitten erilaisia näkökulmia hyödyntäen. Näkemykseen sisältyy tulkinta, jokin syvempi juttu, joka kumpuaa ihmisen minuudesta ja elämänkokemuksista.

Kun lukijat tulkitsevat hahmoni ja näiden edesottamukset toisella tavoin kuin olen tarkoittanut tiedän, että minun pitää löytää joku tapa selkeyttää motiiveja. Sitä, mitä hahmojen pään sisällä tapahtuu. Koko näiden elämänkaari vaikuttaa taustalla, mutta lukija ei tiedä sitä, ellen kirjoita riittävästi asioita auki. Silti ei saisi sanoa liikaa, vaan luottaa lukijan älykkyyteen. Vaikeaa, mutta tämä on mielestäni osa näkemystä, kuten sopivien yksityiskohtien ripottelu tarinan "lavastukseen" tietyn tulkinnan mahdollistamiseksi.

Maailman tallentaminen sellaisena kuin se on - tai on ollut - tekisi kirjoittamisesta yksinkertaisempaa. Lienee kyse siitä, mitä opin historiallisen romaanin verkkokurssilla: jäljitteleekö kirjoittaja ennen kaikkea historiallista miljöötä, vai keskittyykö jäljittelemään elämää?

Maalaako taiteilija muotokuvan ihmisestä sellaisena, miltä tämä näyttää, mahdollisimman tarkasti, vai luoko oman tulkintansa niillä keinoilla, joita kuvataide hänelle antaa? Tuodakseen teokseen jonkin toisen, vaikeasti havaittavan tason, joka kuitenkin vaikuttaa siihen, miten teos onnistuu vaikuttamaan katsojaan. Sama juttu valokuvauksessa.

Ero näkemyksen ja tallentamisen välillä on nähdäkseni hiuksenhieno, ja tapahtuu lähinnä tekijän korvien välissä. Mutta se vaikuttaisi olevan pointti, miksi en pysty näkemään pääseväni esim. valokuvauksessa pidemmälle. Teknisessä osaamisessa varmasti, ja voisin harjoitella vielä lisää erilaisten näkökulmien hyödyntämistä. Silti kuvani jäävät parhaimmillaan "kivan", "kauniin", tai "onnistuneen" tasolle. Kaikista puuttuu wau-efekti, se jokin, mitä tuntee havaitessaan jotain erityisen vaikuttavaa.

Nämä ovat jälleen omia fiilispohdintojani.:) En väitä, että vielä osaisin välittää näkemykseni edes kirjoittamisen tasolla, mutta kun jokin näkemys on olemassa, sen välittäminen tekstissä vaatii vain harjoittelua, opiskelua ja paljon työtä. Sivuhuomautuksena uskon kirjoittajakoulutukseen, koska se antaa työkalut toteuttaa omia visioita. En näe sitä mitenkään erityisesti erilaisena kuin kuvataidekerhoa, jossa kävin lapsena harjoittelemassa perspektiivin käyttöä, tai kirjoitusoppaita erilaisina kuin valokuvausoppaita, joista olen yrittänyt opiskella suljinaikoja.

Toki kaikenlaisesta jäljittelystä voi syntyä wau-efekti, koska myös miljöö tai todellisuus sellaisena kuin on voi pitää sisällään tekijän oman näkemyksen ja tulkinnan maailmasta. Ja lopulta katsoja tai lukija itse määrittää, mikä teoksen sisältö ja merkitys hänelle on.

Edellisen kerran kirjoitin blogissani aiheesta postauksessani kirjoittajaopiskelijoiden antologiasta.

lauantai 1. elokuuta 2015

Heinäkuun värit


Heinäkuun viimeisenä päivänä emme jaksaneet kokkailla kotona, vaan kävimme päivällisellä Bembölen Kahvituvassa. Paikka on yksi meidän kantiksistamme, tuttu vuosikymmenien takaa. Onhan se seissyt paikoillaan muutaman sata vuotta, eikä paikallisille tarvitse mainostaa.:)


Kalakeitto on kuulemma palaamassa listalle lähitulevaisuudessa. Kalasopan puuttuessa valitsimme kesän herkuista mozzarellasalaatit. Hyvää oli.:) Suosittelen myös köyhiä ritareita, vaikka emme niitä tällä kertaa syöneetkään.


Poseeraus parkkipaikalla.;) Hattu on HESY:n kirpputorilta, huivi Fidan kirppikseltä, vanha tuttu jakku kierrätyskeskuksesta, paita Lindexiltä, hame KappAhlista, vyö Varustelekasta ja laukku NT Bagsista.

Tuntuu hassulta, että kirpputori tai kierrätys jotenkin "ylevöittää" ketjukauppojen vaatteet. Voisin ihan hyvin sanoa, että hattu on H&M:n mallistoa ja takki KappAhlin. Meille pulleroille ei löydy valikoimaa kovinkaan laajalti.:( Valikoimien puutteesta voisin kirjoittaa pitkän valituksen, mutta en tällä kertaa ryhdy siihen.


Tänään koitti jo elokuu. Tätini kävi miehensä kanssa hakemassa mansikoita ja toivat meille laatikollisen. Perkasin ja pakastin sen runsaassa tunnissa.:) Kuuntelin Iskelmäradiota ja Jussi keri lankaa vyyhdiltä keräksi. Keski-ikä -experience.;) Lapsena opitut taidot jylläävät aina vain vahvempina. Kauan sitten perkasimme äitini kanssa mansikoita ja hän keitti huonommat hilloksi. Kattilat porisivat liedellä yötä myöten ja kuuntelimme radiota, josta -80 -luvulla tuli kutakuinkin samaa musiikkia kuin nyt Iskelmästä.

Nyt harppaan ysärinuoruuteni musiikkiin, rakkaaseen eurohumppaan, amispoppiin, vai miksi sitä kutsuisi? Ja kyllä, olen myös istunut yhden hifiauton takapenkillä. Kajareista kaikui korvia särkevällä volyymilla mm. Pink Floydia. Miellyttävämpää oli käydä diskoissa dokaamassa ja tanssimassa aamuyöhön asti.;) Siihen aikaan (17-19v.) en vielä ollut paksu kirjoittajanrenttu, vaan kuuma pakkaus. Paljon tyhmempi tosin kuin nykyään.