Prinsessa istui tornissaan ja silitteli
paksua palmikkoa. Se kiertyi kahden metrin pituisena prinsessan
jalkojen ympäri kuin blondi käärme. Aikamoinen työ siinä oli
ollut letittämisessä! Ja ajatella, miten pitkään prinsessa oli
joutunut hiuksiaan kasvattamaan! Kamarineito leikkeli kaikki
haaroittuneet latvat, ettei palmikko näyttäisi pörröiseltä.
Unelmien prinssi ei taatusti pitäisi pörröisestä pötköstä,
prinsessa tuumaili, ja silitti palmikkoaan vähän lisää.
Valitettavasti se oli vielä liian lyhyt, että prinssi olisi päässyt
kiipeämään torniin, koska tornihuone sijaitsi yläkerrassa. Siihen
ei kaksi metriä riittäisi. Prinssi oli kerran noussut hevosensa
selkään ja yrittänyt hypätä siitä ylemmäs, mutta epäonnistui
ja hevonen karkasi. Ehkä 40-vuotiaana prinsessan palmikko olisi
riittävän pitkä.
Päivitin matkakertomuksen 1. osaan reseptien tarkemmat määrät.:) Nyt jatkan kertomusta painottuen kohteisiin ja tapahtumiin.
Tours on väkiluvultaan Jyväskylän kokoinen kaupunki Loire-joen varrella, runsaat 200 km Pariisista etelään. Kuten aiemmassa osassa kerroin, sinne pääsee TGV-junalla suoraan Charles de Gaullen lentokentältä. Junia menee toki myös Pariisista, suurin osa Gare Montparnasselta.
Vuonna 2013 Toursissa oli divareita vähän joka nurkalla, nyt ei enää yhtä montaa. Toursin alueella vaikuttaa joka tapauksessa olevan vahva kirjallinen kulttuuri sekä ylpeys kirjailijoista, jotka ovat siellä syntyneet ja eläneet. Valitettavasti heinäkuussa ei sattunut olemaan tapahtumia: vielä kesäkuussa Chambordin linnalla olisi ollut kirjailijafestarit. Balzac-museo meiltä jäi näkemättä, mutta 2013 kävimme Chinonin lähellä Rabelais-museossa. Se oli täysin ehdoton pyhiinvaelluskohde kahdelle pantagruelistille.:) Täältä löytyy lista Rabelais'n suomennetuista teoksista. Rabelais-patsas on ainakin Toursissa sekä Chinonissa keskeisellä paikalla.
Toursista löytyy paljon vanhaa. Tämä kuva on katedraalin kulmalta. Ympäri keskustaa on siellä täällä taloja monelta aikakaudelta, keskeisenä Place Plumereau, jota ympäröivät vanhat talot. Tosin Troyes on kaupunkina enemmän "renessanssiajan elämyspuisto".
Toursin seutu on tunnettu puutarhoista, ja kaupungista löytyy julkisia puistoja. Upeimmat puutarhat ovat linnojen yhteydessä, esim. Villandry. Sielläkin pistäydyimme aiemmalla reissulla (muistaakseni 2012) turistitoimistosta varatun linnaretken yhteydessä. Tällä kertaa jätimme valmismatkat väliin, kuten kerroin aiemmassa osassa.
Paitsi kirjailijoita, Toursissa on asunut myös kuvataiteilijoita, kuten Abraham Bosse. Itse olen hurmaantunut Bossen kuvista, koska ne välittävät kohtauksia todellisesta elämästä 1600-luvun alun Ranskassa. Toursin kaupungin taidemuseossa oli pieni näyttely Bossen töitä. Lisäksi siellä on muutama kardinaali Richelieun tilaama taistelukuva, jotka ovat kuin valtavia taktisia karttoja, ja samalla erittäin yksityiskohtaisesti toteutettuja maalauksia.
Poimin tähän yksityiskohdan Susan solan taistelua kuvaavasta taulusta, jossa kuninkaan muskettisoturit on komennettu hyökkäämään etulinjassa jalkaisin (musketti oli heidän pääaseensa, kuten nimikin sanoo). Käsittääkseni komppanian maine lähti kunnolla nousuun juuri Susan solan jälkeen. Lyhyesti sanottuna Alexandre Dumas vanhemman kuvaamat sankarit kuuluivat todelliseen yksikköön, joka oli oman aikansa "erikoisjoukkoja".
Reissumme alkupuolella Toursissa oli käynnissä Les Méridiennes -musiikkifestivaali. Kävimme kuuntelemassa Keski-Ranskan säkkipilliperinteen ympärille painottuneen konsertin. En ole koskaan ennen kuullut säkkipilliä livenä, enkä tiennyt, että niitä on montaa lajia. Lisäksi kävimme vanhan musiikin konsertissa, josta tämä kuva on.
Pidän siitä, että akustinen ympäristö on aikakauteen sopiva, vieläpä kirkkoon verrattuna kompaktimpi tila. Ainakin renessanssimusiikki kuuluu mielestäni sellaiseen ympäristöön. Se on ikään kuin liian hienovaraista ja pienimuotoista kaikuakseen valtavilla areenoilla. Tämä ajatus pälkähti päähäni, kun aikoinaan katsoin Stingin dokumenttia hänen rakkaudestaan John Dowlandin musiikkiin.
Olen matkojemme aikana kuvannut paljon paitsi muistoksi tai jonkin jännän taiteellisen kunnianhimon vuoksi, myös dokumentaationa, taustatyönä kirjoittamiseen. Osa kokemuksesta jää silti välittymättä kuvasta, joka hyödyntää vain näköaistia. Miltä tuntuu kävellä läpi aidosta kaupungin portista? Yritän säästää tunteen mielessäni ja kuvitella miljöön aikakauden mukaiseksi.
Lochesissa on säilynyt keskiaikainen kaupunkirakenne linnan ympärillä. Siellä voi kävellä sisään kaupunkiin ensin yhdestä portista, taivaltaa katua ylöspäin, ja kääntyä toisesta portista sisään linnan alueelle.
Matkasimme Toursista Lochesiin SNCF:n paikallisjunaa korvaavalla bussilla. Siihen saa ostaa lipun rautatieasemalta, vaikka bussi itse lähtee linja-autoaseman puolelta. Takaisin pääsyä varten kannattaa pitää silmällä aikatauluja! Pienemmissä paikkakunnissa on se vika, että niihin on rajalliset yhteydet julkisilla.
Bussi saapuu Lochesissa rautatieaseman edustalle, jossa on pari linja-autolaituria. Siitä on hyvin selkeä reitti joen yli keskustaa kohti, matkaa ehkä noin 500 metriä, ja paikallinen turistitoimisto on reitin varrella.
Koska kello läheni kahtatoista, kävimme ostamassa huikean hyvät lounaspatongit (täytteenä rilletteä ja salaattia) lihakaupasta ja niiden jälkiruuaksi éclairit vastapäisestä leipomosta. Molemmat sijaitsivat linnalle vievän tien varressa. Istuimme penkille syömään. Pariisin ulkopuolella tulee pakostakin noudatettua säännöllisiä ruoka-aikoja, koska ravintoloissa on tarjolla lounasta klo 12 - 14 ja päivällistä 19 - 22. Monet paikat menevät kiinni näiden aikataulujen mukaan, ja vatsakin tottuu säännöllisyyteen. On lopulta todella mukavaa varautua istumaan piknikillä puiston penkillä sillä välin, kun museon työntekijät pitävät omaa lounastaukoaan.:)
Linnalle vievän reitin varrella on muuten myös hauska keskiaikakrääsän kauppa, jonka omistajan kanssa juttelin vuonna 2013, kun minua kiinnostivat eräät silloin myynnissä olleet kirjat. Nyt kun poikkesimme kaupassa en enää nähnyt kuin jotain lasten ritariopuksia.
Aidoilla paikoilla käyminen on aina opettavaista kuten sen suhteen, että tässä kuvassa on Lochesin linnan aito keskiaikainen kidutuslaite. Tankoon kiinnitettiin kahleet, joissa uhri oli kiinni, ja sen jälkeen uhria vedettiin urakalla turpaan.
Rautaneitsyt ja monet muut mielikuvitukselliset laitteet (myös siveysvyö) ovat 1800-lukulaista fiktiota. Samoin 1800-lukulaisen fiktion kategoriaan kuuluu nostolaite, jolla ritari piti hilata ratsunsa selkään. Epäilen, että nykyajan yleinen kuva keskiajasta on valtaosin 1800-luvulta välittynyttä, silloisen tieteellisen tiedon ja mielikuvituksen sekoitusta.
Joka tapauksessa historia tarjoaa mielenkiintoisia tarinoita, kuten Lochesin donjonin, keskustornin, rakennuttajan tapauksessa. Fulk Musta, ranskaksi Foulques Nerra, on erään näkemäni maininnan mukaan "se alkuperäinen Musta Ritari". Hän poltatti vaimonsa roviolla, koska epäili tätä uskottomuudesta, ja soti kaikkien naapureidensa kanssa. Toisaalta kreivi Fulk oli myös harras kristitty ja teki katumusharjoituksena useamman pyhiinvaelluksen.
Fulkin donjonista on nykyään jäljellä vain seinät ja portaita. Uhmasin korkean paikan kammoani ja kiipesin niin ylös kuin pystyin.O.O Se oli vielä tästä ylemmäs.
Lochesin linnassa on kolme isompaa osaa, jotka kaikki ovat avoinna yleisölle. Logis Royal, kuninkaalliset majoitustilat, on 1500-luvulla mukavuuden nimissä rakennettu. Siellä oli käyntimme aikaan näyttely keskiajan ritareiden elämästä. Tässä kuvassa on Bayeux'n seinävaatteen perusteella rekonstruoitu ritari 1000-luvulta, Fulk Mustan aikakaudelta.
Osana näyttelyä oli kuvia Giovanni Boccaccion (Decameronen kirjoittaja) teoksesta De mulieribus claris, kuuluisien naisten elämäkertoja. Sen yhteydessä opimme, että keskiajan linnanrouva puolusti tiluksia aseellisesti, kun hänen miehensä oli poissa. Täysin järkevää ajatellen, että miehet hilluivat vuositolkulla ties missä ristiretkillä, eikä rouva taatusti halunnut sillä välin menettää omaakin asemaansa.
Tätä tietoa mielestäni tukee Michel de Montaignen Esseissään esittämä teesi, että vanhempien tulisi hienovaraisesti ohjata poikalasta tykästymään miehekkäisiin naisiin, kuten Orlando Furioson (ritariromaani) Bradamante, joka taistelee tasaveroisena ritarina miesten rinnalla. Olkoonkin, että Montaigne kynäili 1500-luvulla, paljon Boccaccion uljaiden amatsonikuningattarien jälkeen.
Pyörtyilevän, hennon neitokaisen sijaan voisi alkuperäislähteitä lukemalla tehdä sellaisen karkean yleistyksen (!) vanhan ajan naiskuvasta, että ihanteellinen nainen hillitsi sukupuolelleen luontaisen, kyltymättömän himokkuutensa, käyttäytyi säädylleen soveliaalla tavalla, kävi messussa ja ahersi toimeliaasti päivät pitkät erilaisissa töissä. Jos käsillä ei ollut muuta tekemistä niin aina saattoi kehrätä, vaikka kävellessä (värttinä kulkee mukana). Tarpeen vaatiessa nainen tarttui aseisiin ja johti puolustustaistelua. Yhtä hyvin käsityöläis- ja porvarisnaiset hoitivat miestensä yrityksiä. Kansatieteen puolella olen lukenut vertauksen, jonka mukaan maatilan isäntä oli firman omistaja ja emäntä toimitusjohtaja.
Toinen uudempi linnaosa Lochesissa on se, jossa sijaitsee monta mielenkiintoista huonetta.:) Ensinnäkin tyrmä, kidutuspaikka, ja muutama huone, joita on käytetty vankilana. Yhdessä niistä tuntemattomaksi jäänyt onneton on 1500-luvulla askaroinut seinät täyteen erilaisia hahmoja. Yllä olevassa kuvassa mies miekan ja tikarin kanssa taistelee kahta muuta vastaan. Oven vierelle sama vanki on kaivertanut kuvan paikoillaan seisovasta vartiosotilaasta, ja toisella seinällä on rivissä tanssivia henkilöitä.
Lochesin linnaa käytettiin vankilana 1900-luvun alkupuolelle saakka. Tuoreimmat graffitit on kirjoitettu lyijykynällä, esimerkiksi yksi vuonna 1903 päivätty.
Viivyimme Lochesissa myöhään keskiaikatapahtuman vuoksi. Se alkoi vasta alkuillasta, jolloin olimme suunnitelman mukaan ehtineet katsella linnan läpikotaisin. Jussi pääsi opettelemaan Bayeux'n seinävaatteessa käytettyä kirjontatekniikkaa, kun selitin kirjontakojua pitävälle naiselle, että minä en niinkään ymmärrä neulonnasta tai muusta, vaan se on mies, joka niitä asioita meillä harrastaa.:)
Valitettavasti emme voineet jäädä loppuun saakka, koska viimeinen bussi Toursiin lähti ennen kuin tapahtumassa oltiin edes päästy tulinäytökseen. Matkalla bussille osuimme ravintolalle, jossa oli juuri käynnissä Treizeurs du Matin konsertti. Sekin jäi harmittamaan, että emme ehtineet hengailla kuuntelemassa kovin pitkään. Olen pitänyt tuon tyyppisestä musiikista aina sen jälkeen, kun vakioon kuuntelin nyt jo edesmennyttä (netti)Radio Blagonia.
Koska kertomista on vielä paljon, taidan suosiolla lykätä sitä kolmanteen osaan.;) Jatkoa seuraa mm. taisteluita kuvaavista maalauksista ja kardinaali Richelieusta.
Viime aikoina olen kuunnellut paljon Luc Arbogastia, joka käyttää myös vanhoja sävelmiä omien biisiensä pohjana, kuten tässä Vox Clamantiksessa Saltarelloa.
Kävimme sunnuntaina Helsingin Taidehallin Tom of Finland -näyttelyssä. Tosin vähällä oli jäädä näkemättä! Kaltaisemme landepaukut tietenkin eksyivät Töölössä. Ennätimme silti paikalle 19.30 ja museo sulkeutui klo 20. Pakko sanoa, että liikuntakortiksi hankitut Museokortit todella toimivat, kun harharetkestä kertyi hyvänlainen iltakävely.
Teeman kunniaksi yhdistin Seppälän viittaan ja KappAhlin farkkuihin Cross Over -festivaaleilta hankkimani sateenkaaren värisen rannekorun.
Nimitän usein biseksuaalisuutta näkymättömäksi identiteetiksi, koska kukaan tuskin edes huomaa sen poissaoloa julkisista keskusteluista. Samoin henkilökohtaisella tasolla minut nähdään hiusmallista ja vaatetuksesta riippuen heterona tai lesbona. Tiedän tämän ja hyväksyn toisten erehdyksen samoin kuin Ranskassa hyväksyn sen, jos minua luullaan esim. hollantilaiseksi, saksalaiseksi tai ranskalaiseksi. Ihmettelen, miksi niin monelle heteromiehelle on kauheaa, jos heitä luullaan homoksi? Tarkoitan näin 2010-luvulla, kun suurin osa länsimaiden asukkaista ei enää näe homoudessa mitään pahaa.
Näyttelyn teokset itsessään vaikuttivat edustavan hyväntuulista näkemystä pornosta. Kuvissa kaikki on viety överiksi: elimet, lihakset, ammattikuntien edustajien määrä, jne. Lopputuloksena monenkirjavat orgiat puistossa.
Porno itsessään herättää toisinaan keskusteluja. En tiedä osaanko puuttua aiheeseen tässä kohtaa, koska teema on niin laaja. Minulle seksi on aihe muiden joukossa. Tykkään Tom of Finlandin kuvista. Kirjoitan itsekin seksikohtauksia. Olen joskus harjoituksen nimissä kirjoittanut myös pornokohtauksen. Suosittelen kokeilemaan omia rajoja kirjoittajana sekä ylittämään niitä.:)
Pysähdyimme Töölönlahdella ihastelemaan maisemaa, ja minä tietysti kuvaamaan sitä. Sorsaparvi uiskenteli lähistöllä kaikessa rauhassa.
Kaksi lintua näyttivät omituisilta sorsiksi, joten jäimme ihmettelemään niitä. Töölönlahden joutsenpari, Aino ja Alvar, ovat käyneet tutuiksi jo aiemmalla iltakävelyllä. Nämä kaksi olivat lähes sorsan kokoisia, palleroisia ja mustia. Jonkin aikaa pohdiskeltuamme mieleen tuli nokikana, ja googletin sen. Toden totta, linnut olivat nokikanoja!
Kesälomani meni hyvin. Se ei kylläkään
kestänyt tarpeeksi, koska olisin halunnut sen kestävän pidempään.
Meillä oli niin hauskaa mökillä, vaikka siellä oli paljon
hyttysiä. Tosi paljon. Ja vesi järvessä oli aika kylmää, vaikka
aurinko paistoi, ja siksi paloin rannalla ihan kauttaaltaan, kun olin
liikaa auringossa. Nyt olen aika punanahkainen. Hakkasin kirveellä
halkoja, että saatiin lämmintä tupaan. En onneksi hakannut
jalkaani sillä kirveellä. Sitten olisin ollutkin punaisempi vielä,
jos niin olisi käynyt. Hyttyset kävivät kimppuuni, kun hakkasin
halkoja, mutta onneksi alkoi sataa ja tuulla niin ne lähtivät pois.
Yksi kuusi kaatui ja murskasi meidän mökin kokonaan. Saatiin sitten
paljon enemmän halkoja.
Päätimme tänä kesänä Jussin kanssa tehdä pidemmän reissun Toursiin, Ranskaan. Airbnb:n kautta saa vuokrattua "citymökin", ja miksi mökkiloma tosiaan pitäisi aina olla maalla tai edes Suomessa?;) Tours oli meille ennestään tuttu kaupunki, eikä kolmisen viikkoa tuntunut lainkaan liian pitkältä, päin vastoin.
Reissun aluksi Petteri ja Pietro joutuivat odottelemaan Charles de Gaullen lentokentällä, että pääsimme TGV-junaan. Se menee kätevästi suoraan kentän terminaalista. Toinen mahdollisuus olisi ajaa RER-junalla Pariisin Gare du Nordille ja vaihtaa sieltä eteenpäin sopivaan kulkupeliin.
Junalippuja voi ostaa etukäteen SNCF:n nettisivuilta. (Tai VR:n ulkomaanpalvelusta Helsingin rautatieasemalta.) IC-junaan viime kesänä Troyes'n matkalla saimme printattavat versiot, tänä vuonna TGV:tä varten vain ostokuitin ja sillä sai lunastaa varsinaiset matkaliput kentän terminaalin lippukassalta. Etukäteen ostaminen kannattaa siksi, että varmistaa paikkansa mahdollisesti täydessä junassa, ja toisekseen liput saattaa saada huomattavasti halvemmalla.
Reissun alkupuolella lähdimme illalla kävelemään Loire-joen rannalle. Tämä kuva tosin on Place Foire-le-Roilta. Pusero / kaftaani on KappAhlista samoin hame, laukku NT Bagsin. Kengät Sievin - kelvolliset kävelyyn ja helppo vetäistä jalkaan, mutta niiden mukavuus on tuottanut pidemmän päälle suuren pettymyksen.:( Nimim. "Ongelmajalat". Olen täysin Eccon fani nykyisin.
Kävelyretkemme päättyi Toursin katedraalille, jossa on pimeän tullen aina lokakuuhun asti huikea valoshow.:) Tämä on itse kuvaamani video show:n alusta. Kokonaisuus kesti puolisen tuntia, ja sitä pääsi seuraamaan ilmaiseksi.
"Inspiroitukaamme. Hengittäkäämme." Ranskassa on tapahtunut paljon viime kuukausien aikana. Graffitit liittyvät työlakien vastustamiseen. Ensin tämä seinäke oli kirjoitettu täyteen iskulauseita, mutta turistikauden käynnistyessä kaupunki maalautti sen peittoon. Näin luin paikallisuutisista. Heti seuraavana yönä seinäke oli jälleen koristeltu iskulauseilla.
Kesäkuun alussa Indre-et-Loiren alue kärsi myös pahoista tulvista, joskin Loire-joki on Toursissa pengerretty niin hyvin, ettei vesi siellä noussut lähellekään katutasoa. Muualla tulvan aiheuttamat tuhot oli jo saatu korjattua, ainakin kaikki tiet ajokuntoon, kuten eräs bussikuski vahvisti.
Kansallispäivänä 14.7. lähdimme juhlimaan ranskalaisten kanssa. Kaupungin järjestämän tapahtuman pukukoodi oli trikolori, eli punaista, valkoista ja sinistä. Osallistuin myös kokardi-pajaan.:D Siellä askarreltiin paperista ja nauhasta vapaamuotoinen vallankumoustunnus. Kiinnitin omani paitaan, kuten näkyy. Tapahtumatorilla menimme mukaan tanssimaan perinteisiä iskelmiä ja lattareita.:) Tässä kuvassa sen sijaan odottelen jo ilotulitusta joen rannalla.
Kuulimme Nizzan tapahtumista vasta seuraavana aamuna, kun soitin vanhemmilleni. Tulimme takaisin asunnolle yöllä niin myöhään ja väsyneenä, että kävimme vain heti nukkumaan. Ranska on silti iso maa, ja suurimman osan kolmesta viikosta terrorismin uhka ei näkynyt Toursissa tai lähistöllä mitenkään. Katsoimme kyllä telkkarista mm. Saint-Etienne-de-Vouvrayn iskua koskevia uutisia. On edelleen paljon todennäköisempää jäädä auton alle kuin joutua terroristien uhriksi.
Ranskassa kuitenkin jatkuu poikkeustila ainakin vielä puoli vuotta, ja erikoisjoukot partioivat kaikissa vähänkään suuremmissa tilaisuuksissa sekä suosituissa turistikohteissa. Telkkarissa muistuttivat, että jos todella haluaa tukea ranskalaisia tässä tilanteessa, kannattaa tulla turistina maahan ja ostaa ranskalaisia tuotteita. Toursin seudulla turisteista tykätään ja halutaan pitää huolta, että ulkomaalaiset viihtyvät. Aika moni puhuu nykyään ainakin vähän englantia. Itse tosin käytän reissut kielikylpynä parantaakseni ranskan taitoa.
Kuvaamani videopätkä kansallispäivän ilotulituksesta.:) Suomessakin saisi itsenäisyyspäivänä olla yhtä hauska tunnelma, eikä niin vakava ja harras. Vaikka tietty joulukuussa on ikävämmät ilmat kuin heinäkuussa.
Ranskalaisesta elämänilosta puheen ollen ovat hulluina värittämiseen ja mekin nyt innostuimme hankkimaan ensimmäiset värityskirjat.:) Blois'n linnan museokaupasta - renessanssi-kirja on minun, keskiaika Jussin. Renessanssi-kirjassa pääsen värittämään samoja seinä- ja kattomaalauksia mitä näimme linnassa!:D Sekä erinäisiä arkistosta löytyneitä piirroksia. Blois'ta ja värittämisestä lisää myöhemmin toisessa postauksessa.
Ruoka on Ranskassa aivan oman matkansa arvoinen juttu.:) Tässä kuvassa on paikallisen marketin ja leipomon tuotteita: lihatiskin rilletteä, joka toimii patongin välissä (tyypillinen lounas "sandwich", mitä myydään myös valmiina). Tosin opimme matkan aikana, että leipomolla ja leipomolla on eroa! Tämä patonki on "teollisen" oloinen, vaikka ihan hyvä verrattuna marketin myymään. Silti todella hyvät leipomot tekevät taivaallisen makuista leipää, kuten saimme todeta. Toisaalta vaikka lähileipomon patongissa oli moittimista, croissantit maistuivat erinomaisilta.:) Erään toisen leipomon croissantit eivät niinkään, vaan jäivät samalle tasolle tyypillisen suomalaisen kahvila-croissantin kanssa.
Samoin lihaa kannattaa ostaa lihakaupasta. Tosin Airbnb-emäntämme tiesi, että tämän kyseisen marketin omistaja on entinen lihakauppias, ja siksi lihatiskiä saattoi suositella. Totta, rillette oli hyvää.:) Viinikauppa on myös ehdoton paikka, jos haluaa parempaa viiniä. Myyjältä sai suosituksen kuten Alkossa, kun kerroin, mitä meillä oli ruokana eräänä toisena iltana. Tämä clairet on kuitenkin markettitavaraa, aivan kelvollista juotavaa, jota oli ehdottomasti pakko maistaa siksi, että se on tyypiltään jonkinlaista vaaleaa punkkua, ei kuitenkaan roséta. En tiedä, miten sitä täsmälleen pitäisi kuvailla, mutta clairet oli menneinä vuosisatoina suosittua, kuten käy ilmi biisistä "Quand je bois du vin clairet".
Paikallislehti mainosti Richelieun (kaupungin) "viitta ja miekka" -festivaalia, jolle meidän tietenkin täytyi päästä.:) Siitä enemmän toisessa postauksessa.
Myös marketeissa myytävistä perinneruuista mässäilimme boudin blancilla (valkoisella makkaralla) viime vuonna Troyes'ssa. Tänä vuonna testasimme kertaalleen boudin noirin, verimakkaran, vaikka suoraan sanottuna siinä kategoriassa tamperelainen musta makkara vie voiton. Tässä kuvassa on sen sijaan siivutettu andouille, jota oli pakko maistaa, koska Rabelais on kirjoittanut näistä "sisälmysmakkaroista".:D
Paikalliset halusivat aina tiedustella, joko olimme maistaneet rilletteä, rilloneita ja muita paikallisia herkkuja. Kukaan ei kysynyt andouillesta. Ehkä tämän olisi pitänyt herättää huolta, mutta olemme karaistuneita suomalaisia, jotka eivät hätkähdä verestä ja suolenpätkistä.:) Andouille on nimenomaan sitä jälkimmäistä. En tiennyt, mistä se on tehty, kun ensimmäisen kerran maistoin. Maku on tosiaan aika omalaatuinen, mutta siihen tottuu.
Richelieun reissusta sen verran, että löysimme torin laidalta kaksi ravintolaa, molemmat brasserieta, ja menimme siihen, jossa istui enemmän väkeä. Salissa oli jokseenkin "Esson baarin" tunnelma, vähän fiinimpi vain. Tarkoittaa tyylikkäämpiä kalusteita. Telkkarissa pyöri hevosurheilua, joka käytännössä tarkoittaa raveja, laukkakisoja sekä pooloa. Niistä ilmeisesti pystyy kaikista lyömään vetoa (veikkauskuponkeja oli yksi seinä täynnä). Taustalla soi iskelmämusiikki, mm. Toto Cutugnon L'italiano. En yhtään ihmettele, että ranskalaiset tykkäävät Paasilinnasta.;)
Brasserie Richelieun (kardinaalin mukaan nimetty ravintola kardinaalin omassa kaupungissa) lounaslistalta löytyi muistaakseni tasan kaksi vaihtoehtoa, molemmat salaatteja. Pyysin jättämään omastani kananmunan ja majoneesin pois, koska olen allerginen. Asia järjestyi. Kopioimme salaatin myöhemmin omaan käyttöön, ja tässä kuvassa tulos.:)
Helppo ja ruokaisa salaatti:
salaattia, 1 kerä (tai 1-2 ruukkua)
tomaattia, 2 kpl (tai koosta riippuen)
säilykemaissia, 1 purkki
kinkkua tms. noin 200 - 300 g
(keitettyä kananmunaa)
balsamiviinietikkaa
Voidaan tarjoilla sipsien kanssa, kuten Brasserie Richelieussa tehtiin.:) Eli siellä annokseen kuului vielä perussipsejä.
Tours on erinomainen keskuspaikka lähteä päiväretkille, koska sieltä pääsee moneen suuntaan paikallisjunilla (SNCF:n junat, joiden lyhenne on TER) sekä busseilla (Fil Vert & SNCF:n TER-bussit, jotka korvaavat joitakin junalinjoja). Kävimme joissain paikoissa nyt toistamiseen, kuten Lochesissa, josta tämä kuva on. Toursin linja-autoasema on juna-aseman vieressä.
Seppälästä hankkimastani hellehatusta saa olla mitä mieltä vain.;) Se kuitenkin täytti tehtävänsä, eli naamani ei palanut kertaakaan. En ole aurinko-yhteensopiva. Kärähdän normaalisti kymmenessä minuutissa. Lochesissa hankin vain lievän lämpöhalvauksen, jonka jälkeen pidin koko loppumatkan parempaa huolta juomisesta.
Onneksi asunnollamme oli tuuletin, eikä lämpötila koskaan noussut 40 asteeseen, kuten viime kesänä kävi. Käsittääkseni Toursissa 36 astetta oli korkein reissumme aikana. Toisin kuin Suomessa, Ranskassa telkkarissa pyörivät hellevaroitukset ja ihmisiä opastetaan toimimaan oikein.
Langeaista puolestaan löytyi linnan ja superhyvän leipomon lisäksi näköalapaikka: "Parbleu, täällä on upeita puita!"
Täytyy vielä mainita, että aiemmin olemme retkeilleet linnoilla matkailutoimiston kautta varattavilla minibussiretkillä. Niissä on hyvää helppous ja se, että pääsee sinnekin, minne julkiset eivät ulotu, esim. Ussén linnaan en löytänyt ainuttakaan junaa tai bussia. Huonoa retkissä on hinta, joka ei sisällä linnojen pääsymaksuja, eli ne tulevat vielä päälle. Lisäksi aikaa on noin tunti per linna. Valmiissa retkessä on silti puolensa, ja hyvää englantia puhuvalta oppaalta saa lisätietoa monista kiinnostavista asioista.
Blois'n alueen linnoihin pääsee edullisemmin niitä kiertävällä paikallisbussilla. Käytimme sitä aiemmalla reissulla, jolloin kävimme Beauregardissa. Erittäin kiinnostava, pienehkö linna, jossa on kokoelma vanhoja muotokuvia oman aikansa historiallisista henkilöistä.:)
Linnoista omat suosikkini ovat: Langeais (kalustettuja huoneita & toimiva laskusilta), Loches (keskiaikainen kaupunki & Fulco Nerran - alkuperäisen Mustan Ritarin - keskustorni, vanha tyrmä & huone täynnä 1500-luvun vankilagraffiteja), Beauregard (idyllinen, pieni paikka & muotokuvat), Azay-le-Rideau (idyllinen, kalustettuja huoneita), Blois (huikeat koristelut lattiasta kattoon, kalustettuja huoneita & kuuluisa murhapaikka).
Parhaat leivät: Langeais, Loches. Toursissa on myös kaksi leipomoa, joita emäntämme piti kaupungin parhaina, ja epäilemättä sitä ovatkin.:)
Tämän pastan tulin kehittäneeksi eräänä iltana ihan muuten vaan, kun kävimme kaupassa.:) Siihen tulee:
tomaattia lohkottuna, 4 - 6 kpl
kesäkurpitsaa, 1 iso tai 2 pientä
sipulia, 1/2 tai 1 koosta riippuen
(valkosipulia)
kanaa / kalkkunaa / kinkkua
tuoretta basilikaa
suolaa
mustapippuria
öljyä
Lihat voi paistaa pannulla, paitsi kinkkua ei tarvitse.;) Kasvikset heitetään uunivuokaan, päälle kaadetaan auringonkukkaöljyä, mutta oliiviöljy voisi toimia hyvin myös. Lopuksi vielä suolaa ja mustapippuria. Basilika laitetaan tuoreena valmiin annoksen päälle, ei siis uuniin. Harkitsen kokeilla vielä jotain muuta yrttiä, koska mausta jäi puuttumaan jotain pientä. Valkosipuli korjaa tilannetta (se menee uuniin kasvisten kanssa), mutta sittenkin...
Pastan kaverina toimi erinomaisesti kuiva Saumurin kuohuviini.:) Eli yleisesti ottaen jokin kuiva kuohari.
Kun sitten lopulta päädyimme kauppahalliin, hurahdin saman tien ruokauskoon.:D Kehitin reseptin, jossa on uunivuoassa 10-15 min haudutettuja:
vihreitä papuja, reilu kourallinen
pieni kesäkurpitsa, 1 kpl
pienehkö sipuli, 1 kpl
muutama nokare voita
suolaa
Sekä kasvisten kaverina (lopuksi) muutaman minuuttia lämmitettyjä rilloneita, 200 g. Suomalaisittain todennäköisesti possun kylkiviipaleet paistettuna ja vähän maustettuna ajaisivat saman asian.
Kokonaisuuden kruunaa AITO Saint-Mauren vuohenjuusto. Jonka hankimme juustokaupasta (!) ja se maistuu todellakin aivan erilaiselta kuin myös meillä myytävä "teollinen" juusto. Sama pätee juustokaupan briehen verrattuna "teolliseen" Presidenttiin ja vastaaviin. Jos haluaa jotain todella hyvää, Ranskassa kannattaa suunnata erikoiskauppaan. En tiedä saako Suomesta näitä parhaita juustoja, mutta katsotaan... Onhan meilläkin kauppahalleja. Tämä ei muuten tarkoita, ettenkö osaisi arvostaa aitoa suomalaista juustoa, mutta se vain ei istu tähän reseptiin.
Valitettavasti erikoiskaupan erinomaisuus pätee myös vihanneksiin, koska testasimme saman reseptin marketin tuotteilla, eikä se maistunut yhtä hyvältä.:( Tiedä sitten, mistä johtuu? Maaperästä, lannoitteista? Ostin torilta pari pienehköä sipulia, enkä muista koskaan saaneeni käsiini niin kipakoita ja maukkaita. Hallikaupan pavuissa oli myös selvästi enemmän makua kuin marketin.
Taustalla näkyy toisesta Toursin parhaaksi mainitusta leipomosta hankittua patonkia, joka oli 1. pienestä koostaan huolimatta raskas, eli täyttä leipää 2. käsintehdyn näköinen 3. väristä päätellen kiviuunissa paistettu.
Viininä oli roséta, noble joué on paikallista vanhaa tyyppiä. Ihan kelvollista, vaikka olen maistanut parempaakin.
Vielä sananen leivoksista.:) Tässä kuvassa on toisen Toursin parhaaksi mainitun leipomon kahvin makuisia religieuseja. Niistä päätellen kyseessä todella oli aivan ykkösluokan leipomo, koska olen ehtinyt kehittää kyseisten leivosten tuntemustani vuosien aikana.;) Onneksi voin syödä vähän kananmunaa, koska sitä näissä on.
Kuitenkin jos Ranskassa haluaa nimenomaan maistaa leivosten huippua, kannattaa etsiytyä pâtisseriehin eli sokerileipurin puotiin. Tavalliset leipomot, boulangerie, myyvät mm. religieuseja sekä éclaireja, mutta pâtisseriella on laaja valikoima ja osaamista juuri leivosten valmistamisessa. Sen sijaan boulangerie on croissantien ja kaikenlaisen leivän ostopaikka.
Tämä epikurolainen matkakertomus jatkuu myöhemmin.:)
Torstaina raahauduin flunssasta huolimatta Loihtu-klubille luokkakaverini Auran runokirjan julkkareihin. Mahtavaa nähdä painettuna kirjana teos, jonka eri vaiheita olen päässyt seuraamaan tekstiseminaariemme puitteissa.:) Lupasin Auralle jo aikaa sitten, että ostan hänen kirjansa kun se julkaistaan, sillä pidin hänen runoistaan heti ensimmäisestä lukukerrasta alkaen. Villieläimiä on myynnissä ja ladattavissa Kolera-kustannuksen sivuilla. Kirjoitin siitä lyhyesti näkemyksiäni Goodreadsissa.
Ohjelmassa oli muun muassa tämä keskustelu, jota Aura kävi Miki Liukkosen kanssa. Open mic -osuudelle olisi pitänyt ilmoittautua etukäteen, enkä osallistunut siihen. Aktiviteettien sijaan nautin suunnattomasti ihanien kavereideni seurasta.:) Tekstien jakaminen yhdistää jännällä tavalla. Kai siinä tarjoilee palasia sielustaan? Parhaimmillaan kirjoittajaryhmissä joka tapauksessa syntyy vahva yhdessä tekemisen meininki.
Aura on kokenut lavarunoilija ja esitti otteita kirjastaan rekvisiitan kera.:) Tein kuvista tällaisen blendin. Tavallaan se on inspiroitunut dialogista, jota Outi-Illuusia Lilja kävi erään Auran runon kanssa omassa esityksessään.
Kotimatkalla lokki poseerasi pysäkkikyltin päällä. Villieläimiä suviyössä.:)
Ja minä poseerasin iltahämärässä. Mekko on Seppälästä ja laukku aitoa retroa sukulaisilta.
Aina sen jälkeen kun (myös opiskelukaverini) Riku vinkkasi Pentanglen biisin Hunting Song, olen kuunnellut sitä melko usein:
Se oli ja meni, taianomainen yö. Eikä
siinä mitään, kun kierin sängyssäni heinäpatjalla, jonka olin
kastellut kuin aamukasteen. Tyynyliinassani oli kuvattuna seitsemää
sorttia kukkasia, ja painoin pääni pehmeälle pielukselle. Halusin
nähdä unia oman kullan kuvia, mutta en nähnyt mitään. Mietin,
että miksi? Menikö jokin taiassa pieleen? Kieriskelin aamuun asti
kasteessani. Ehkä en sittenkään halunnut omaa kultaa? Pelkäsinkö
sitoutumista? Halusin ehkä nähdä, mutta pelkäsin. Jos joku olisi
vierelläni, kaikki olisi paremmin, mutta pääsisinkö naimisiin?
Hääkellot soisivat ja kosisiko hän edes? Olisipa niin hauskaa
pukeutua valkoiseen hääpukuun, mutta kun en ollut neitsyt enää.
Vaikuttiko se, että en sitten nähnytkään unessa omaa kultaani?
Järjestellessäni työpöydälle kertyneitä paperipinoja hoksasin syksyllä koulutyönä kirjoittamani sadun printtiliuskat.:) Se oli aivan ensimmäinen kerta, kun todella olen kirjoittanut lapsille suunnattua satua. Vähemmän "oikeiksi" lasken itse lapsena tekemäni yritykset, mm. konekirjoitusliuskan, jonka työstin aikaan, jolloin en vielä osannut kirjoittaa.xD Sekä yhtä lailla kaikki tarkoituksellisen huonot tarinat, jotka ovat paremminkin aikuisten satuja.
Tämä kuva on myös jonkinlaista alkuvaiheen harjoittelua, muistaakseni nappasin sen Turussa vuonna 2005 ensimmäisellä digikamerallani.:) Oli todella huima tunne, kun ei enää tarvinnut säästellä filmiä! Ja lisäksi onnistumisen näki heti eikä vasta sitten, kun kuvat tulevat kehittämöstä.
En syksyllä lähtenyt tarkoituksellisesti kirjoittamaan satua, vaan tavallaan tulin luonnostelleeksi itseni nurkkaan - hahmottelemistani aineksista saattoi mielessäni syntyä vain satu. Haasteelliset tehtävänannot tuottavat usein jotain ihan uutta, ja kyseisellä kurssilla koettelin rajojani myös fragmentaarisen proosatekstin parissa.
Tarinaa on jo hieman testattu kohderyhmällä ja se sai myös äitien hyväksynnän.;) Pidän täysin mahdollisena, että kirjoittaisin satuja jatkossakin, mutta tällä hetkellä työskentelyni keskipisteessä on edelleen (se sama vanha) romaanikäsikirjoitus, joka on selkeästi aikuisten kirja, proosarunot ja muutama muu romaani-idea.
Kuvasin maahan pudonneita terälehtiä koulun kevätjuhlapäivänä.:) Opintoni jatkuvat vielä kolmannen vuoden. Hommaa on ollut paljon, mutta nyt pääsin taas pitkästä aikaa palaamaan romaaniprojektin pariin, ja heti tunsin itseni onnelliseksi.:)
Osallistuin keväällä Maailman laita -kilpailuun, mutta sieltä ei ole kuulunut mitään, joten todennäköisesti en päässyt jatkoon. Toki kesäkuuta on vielä jäljellä... Joka tapauksessa hämmästelen, miten tyyni olo minulla on. Suorastaan seesteinen. Tiedän, mihin suuntaan haluan tekstiä viedä ja tiedän suurin piirtein, mitä se vaatii. Elän päivän kerrallaan ja yritän saada kaikki hommat tehtyä ajallaan. Pidän ajatuksesta, että ainakin näillä näkymin saan työstää romaania omassa tahdissani.
Haluan romaanista hyvän, ja varmaan siksi olen niin innostunut kirjoittamaan huonoja tekstejä.xD Tässä tulee seuraava huono raapale, Fiktionistien tekstikatkelma-haasteeseen:
"Noniin",
Mikko sanoi, "tässäpä onkin hauska saari." "Miksi
tuo hiekkakasa on saari?" Sami puuskahti. "Koska minä
sanon niin!" "No hyvä on." Pojat pääsivät
yhteisymmärrykseen siitä, että Mikko päätti kaikesta kuten aina.
Tai ei ihan aina. Sami sai nytkin keksiä, millaisia asukkaita
saarella asuu. "Siellä asuu hiekkakasoja", Sami kuulutti.
"Miksi?" "No kun siellä on vain hiekkaa." "Eipäs
ole! Ihan selvästi on matoja myös, nakin kokoisia. Ja ne syövät
noita kakanvärisiä kirppuja." Vaikka ei hiekassa tietenkään
oikeasti kirppuja ollut, koska kaikki tapahtui poikien
mielikuvituksessa. Tarhassa he joskus saivat täitä, muttei kirppuja
koskaan. Sitten tulikin jo aika, että äiti huusi pojat nukkumaan.
Kirjoitin keväällä opintosuorituksena esseen, jossa pohdiskelin kirjailijan asemaa nykyisessä sananvapauskeskustelussa. En lähtenyt ruotimaan äärioikeiston aiheuttamaa uhkaa, vaan otin tarkasteluni kohteeksi ehkä vähemmän ilmeisen näkökulman.
Tämä todellakin on vain yksi näkökulma ja yksi teksti, joka ei edes pyri tuomaan esille mitään absoluuttisia totuuksia. Toiset ovat hiljattain sivunneet samaa teemaa, kuten Sonja Saarikoski Hesarin jutussaan (valitettavasti maksumuurin takana) ja Silvia Hosseini Nuoren Voiman Kritiikki-lehden esseessään, joka on luettavissa ilmaiseksi netissä. Hosseinin teksti oli mielestäni erinomainen.
Helvi Hyvärisen veistos Jänö pisti silmääni luokkaretkellä Porvoon Taidetehtaalla, koska ensinäkemältä se muistutti Huittisten hirvenpäätä. En tiedä, onko mielikuva taiteilijan tarkoituksella hyödyntämä, mutta pidän tällaisesta ajallisesta kerrostuneisuudesta.
Taidetehdas ja Porvoon vanhakaupunki jättivät hyvän mielen, vaikka toisaalta onnistuin toilailemaan auton ratissa sen verran, että reissusta iso osa meni jotenkin epätodellisissa tunnelmissa. Ei mitään vakavampaa onneksi. Muutenkin olen mokaillut viime aikoina, kun alla on n. kahden tunnin yöunet. En sentään ajaessa, vaan muuten. Harmittaa ja kaduttaa vietävästi.:(
Yksi koulukaverikin jo ihmetteli, miten pysyn aina tolpillani, vaikka en ole nukkunut? Totesin, että käyn ylikierroksilla. Tiedostan, että pitäisi pyrkiä harrastamaan terveempiä elämäntapoja, mutta käytännössä on vain liikaa kaikkea. Ja sen lisäksi elämyshakuinen puoleni tuntuu jossain määrin teettävän holtittomuutta. En tiedä, paraneeko tilanne, kun taas pääsen kiinni fiktion kirjoittamiseen? Teoriani mukaan eri puolten pitäisi olla tasapainossa.
"Mikä dryinadi
oikein on?" minä kysyin korahtelevalla äänellä, joka johtui
siitä, että olin tukehtua savuun. Otus, joka ilmeisesti oli
dryinadi, tuotti sitä savua mustista, laajoista, ontoista, syvistä
sieraimistaan. Se hönkäili minuun päin, enkä voinut kuin
ihmetellä, mikä ihme se oikein oli. Vähän kuin lohikäärmeen
kaltainen, mutta ei sittenkään. Koppurapintainen ja ruma kuin
roikale! Katselin dryinadin keltaisena kimalteleviin silmiin, joiden
ripset räpsyivät tavalla, joka enteili hyökkäystä. En jäänyt
pidemmäksi aikaa paikalle, vaan päätin marssia pois. Onneksi
minulla oli seitsemän peninkulman saappaat. Niillä ennätti aika
kauas ennen kuin dryinadi päätti iskeä. Oikein värisytti
ajatella, miten julmilta sen lumivalkoiset torahampaat olivatkaan
näyttäneet!
Kävimme keväällä ohimennen Turussa Aboa Vetuksessa, joka on yksi kaikkien aikojen suosikkimuseoitani.:) Siellä täytyy aina pistäytyä, vaikka olen käynyt jo monta kertaa. Vahatauluilla oli hauskaa leikkiä keskiajan koululaista. Taisin yrittää kirjoittaa "hankala".xD Sitä kirjasinmallin imitoiminen styluksella todella on. Keskiajan kirjoittamisesta puheen ollen Youtubessa on hauska opetusvideo kirjoja tehneistä munkeista.
Postaukseni varsinainen aihe on kuitenkin Fiktionistien uusin haaste, joka on aivan eri kuva kuin tämä. Huono raapaleeni näyttää tällä viikolla varsin eeppiseltä:
Matka kulki kohti
pohjoista. Meidän piti mennä pelastamaan prinsessa ja ensin ylittää
silta, jonka alla peikko asui. Mutta auto hyytyi kesken kaiken, koska
bensa pääsi loppumaan. Sitten istuimme sillan pieleen kahdelle
kivelle, jotka siinä olivat sopivasti kuin jonkin jumalan sormi
olisi osoittanut kohtaloksemme, että juuri sinä päivänä
istuisimme kivelle, kun autosta oli bensa loppunut kesken matkan.
Puut humisivat ympärillä ja vesi liplatteli. Yhtäkkiä peikko
hyppäsi pensaan takaa ja ryhtyi puremaan meitä vuorotellen. Vedin
miekkani ja löin siltä pään poikki. Suunnittelin peikon päästä
karvanopan automme koristeeksi, mutta se oli liian iso, eikä minulla
ollut sopivaa narua. Autoliiton tiepalvelu pelasti meidät lopulta.
Taustalla soi muun muassa Eluveitien versiointi laulusta Inis Mona:
Lukuvuoden aikana olen oppinut paljon uutta, kehittynyt kirjoittajana, sekä oivaltanut itsestäni monia asioita.
Yhdellä kurssilla meidän piti tarkastella omaa luovaa prosessiamme kirjoittajina, luovuustutkimukseen liittyvien lähdetekstien valossa.
Koska arvelin, että asia saattaa kiinnostaa blogini lukijoita esimerkiksi vertaistuen merkeissä - kirjoittajalta toiselle - laitan nyt pdf-version esseestäni näytille.
Samassa hötäkässä tulin ladanneeksi aiempia tutkielmiani Academia-sivustolle, vaikka opiskelijana se kauhistuttaa.O.O En tunne itseäni riittävän päteväksi julkaistakseni mitään edes netissä, mutta näin tuli nyt tehtyä. Alkujaan loin tunnukset Academiaan siksi, että etsin taustamateriaaleja romaanikäsikirjoitukseeni.
Tulin perustaneeksi uuden huonojen tarinoiden / runojen haasteblogin nimeltään Fiktionistit.:) Ensimmäinen haaste on eläinsatu, ja tässä tarkoituksellisen huono raapaleeni:
"Minä menen ja
sanon hauks", sanoi kala, mutta se ei ollut hauki vaan kuha, ja
siksi luonnehäiriöinen, että se luuli olevansa hauki, koska oli
kala, mutta olikin kuha.
Tuli aamu ja
luonnehäiriöinen kuha heräsi, sitten se hyppäsi järvestä maalle
ja tapasi tappajatalitintin, joka juuri tappoi punatulkkuja,
peipposia, västäräkin ja räkättirastas räksätti.
Kuivalla maalla
kuha hengitti kuin kala, kun sellainen joutuu kuivalle maalle
kiduksineen kaikkineen. Niin että ei siitä sitten mitään tullut.
Mutta järvellä
asui myös sorsa. Rantaniitylle joku idiootti oli istuttanut
kannabista eli ruohoa, ja koska sorsat tykkäävät syödä ruohoa,
ja seuraan liittyi vielä lammaslauma, meno äityi vallan kauheaksi.
Olin koulussa kahden täyden ja yhden puolikkaan päivän mittaisella sarjakuvakurssilla, jota opetti Panu Hämeenaho. Teimme nopeita harjoituksia sekä käsikirjoitimme kahden sivun mittaisen tarinan, jonka piirtäminen valmiiksi jäi minulta kesken. Sain silti luonnokset tehtyä ja tutustuin käsikirjoittamisen prosessiin.:)
HUOM! KLIKKAA KUVIA! Saat ne auki oikean kokoisena. Isommat ei mahdu tähän blogini tekstikenttään.
Alkupuolen luento-osuuden jälkeen meidän piti noin vartissa keksiä ja luonnostella hahmo sarjakuvastrippiin.O.O Sen jälkeen lähdimme samankaltaisella aikataululla toteuttamaan yhteensä kolme sarjakuvaa, joista yhdessä oli eri kokoisia ruutuja.
Pikaluonnoksena tein myös harjoituksen, jossa tutustuimme tyhjän tilan käyttöön ruutujen välissä. Se on käytännössä sama kuin runon tai proosan aukkoisuus - runossa ehkä ilmeisempänä. Aukko tarjoaa lukijalle tulkinnan mahdollisuuden. Sarjakuvan osalta, mitä kahden ruudun välissä on tapahtunut.
Taustalla soi ties kuinka monennetta kertaa putkeen:
Sain kutsun Poesia-kustantamon kevätjuhlaan Ölhus Osloon, koska olin myymässä Poesian ständillä kirjamessuilla. Lankesin hiljattain hankkimaan uuden mekon Zizzin alennusmyynnistä ja sukkahousut Gudrun Sjödeniltä. Siellä oli tällaisia värikkäitä myös isokokoisia, kun yleensä meille läskeille tarjotaan vain mustaa ja beigeä. Huivi on iltaa vasten varalla, se kulkee kätevästi laukun hihnaan solmittuna.:) Rusetti päässä on H&M:n hiuskoriste ja kengät Eccon mallistoa.
Ehkä vähän hassua aloittaa runopäivitys asukuvauksella, mutta kuten olen aiemmin maininnut, pidän hyödyllisenä tuoda esille lihavan naisen näkökulmaa pukeutumiseen.:) Koska kuten sukkahousuasiasta voi päätellä, se ei ole lainkaan yksinkertainen juttu. Yhteiskunnassa, jossa ihmiset määrittelevät toisiaan paljolti pukeutumisen perusteella ei ole lainkaan se ja sama, käytänkö liian pieniä verkkareita joka tilanteessa, vai pystynkö löytämään jotain, mikä paitsi näyttää kivalta, saa minut tuntemaan itseni tyytyväiseksi olemukseeni. Toki sekin nimittäin vaikuttaa, näyttääkö joku onnelliselta ja itsevarmalta, vai häpeääkö itsekin itseään.
Joskus aikoinaan tosin olen ollut sellaisessa taloudellisessa tilanteessa, ettei minulla ollut paljon muuta kuin ne verkkarit. Eikä sellaisilla kuvilla pahemmin kerätä tykkäyksiä Facebookissa. Köyhyys vaikuttaa ulos päin rumalta, vaikka elämä sinänsä olisi hyvää.;)
Sivumennen sanoen olen hyvin iloinen, että tämä asu soveltui käyttöön.:) Joitain vuosia sitten, kun aloin yllättäen saada vakavia allergiaoireita, myös ihoni herkistyi vaateväreille. Saan monista vaatteista hillitöntä kutinaa ja kirvelyä, joten tämänkin mekon alla käytän valkoista paitaa. Jostain syystä vaikuttaa kuitenkin, että kestän keinokuituisia vaatteita paremmin, vaikka niissä olisi väri, kuten sukkahousuissa. Puuvillaisten sukkien täytyy olla valkoisia tai värjäämättömiä.
Lauantaina viihdyimme jälleen Helsinki Poetry Connectionin open mic -illassa Vastarannan Kiiskessä, Töölössä. Aivan mahtavaa, että kello 22 on vielä näin valoisaa!:D En toistaiseksi postaa tänne lukemiani runoja, koska aion koostaa niiden ympärille kokoelman. Sain koulussa runouden jatkokurssilla positiivista palautetta ja oivalsin tärkeän jutun kokoelmien mahdollisesta tarinallisuudesta, jonka vuoksi rupesin ensimmäistä kertaa näkemään itseni myös runoilijana, en vain prosaistina.:)
Kuljimme tämän puiston halki ja pysähdyin ottamaan valokuvia. Yksinäinen sorsa piti meille hetken seuraa.:) Sitten huomasimme ilmassa jotain, mikä ensin näytti pääskyseltä, mutta ei lentänyt lainkaan linnun tavoin. Se oli lepakko! Katselimme lepakon saalistuslentoa aika pitkään. Sekin oli jostain syystä yksin, kenties herännyt ensimmäisenä? Tiedän harmillisen vähän suomalaisten lepakoiden elintavoista.
Lepakon ohella toinen kotimatkan huippukohdista oli eläinmuseon eli Luonnontieteellisen museon ikkuna, joka näkyi Taidehallin puoleiselle kadulle. Kadulle näkyvän salin luurankokokoelma oli valaistu sinisellä ja punaisella, jotka lisäksi vaihtuivat.:) Bongasimme ainakin norsun, kirahvin ja apinoita. Tarkempia lajikylttejä tästä ei tietenkään pysty lukemaan.
Töölössä on muuten myös varsin hienoja taloja, suosittelen arkkitehtuurikävelyä.:) Lataan jossain vaiheessa kuvia DeviantArtiin.
Taustalla soi Spotifyn kautta lähes tauotta Emeral Rosen levy Sunwise. Siltä ilahduttaa eniten versio vanhasta vapunpäivän laulusta Padstow:
Kuvakulma on vähän hassu, mutta tässä pääkohteena onkin Jussin tekemä villapaita.:D Oikeasti hän sai sen valmiiksi jo viime vuonna, esittely vain on unohtunut.;) Ilmeisesti Jussi on suomalaiseksi mieheksi harvinainen tapaus siinä, että hän on ihan itsenäisesti löytänyt neuleharrastuksen. Puseron ohje Ravelry-sivustolla.
Ryhdyin taannoin kokeilemaan lettejä, tässä niitä on kaksi, ja solmittu yhteen, mutta en tiedä kauanko vielä jaksan pitkiä hiuksia. Mikäli se ketä kiinnostaa, pitsinen irtokaulus on Zizziltä, hame S.Oliverin Haloselta ja kengät Eccon. Tämä yhdistelmä on kenties liikaa kuorotyttömäinen, mutta kuvauspäivänä satoi räntää & rakeita ja muutenkin olo sellainen, että olisi tehnyt mieli vain käpertyä johonkin koloon.;)
Viime ajat on menneet väsyneissä fiiliksissä. Olen jättänyt väliin joitain kiinnostavia tapahtumia, mutta pari näytelmää tuli kuitenkin nähtyä. Ensinnäkin Valmennetaan varas, johon on vielä torstaina yksi näytös. Hauska, hyvin toteutettu esitys Malmin työväentalolla. Yksi entinen opiskelukaverini on mukana produktiossa, jota voisi luonnehtia perinteiseksi, suhteellisen kiltiksi komediaksi.
Seuraava näytelmä oli koululla, eli Työväen Akatemiassa, Kuningatar K. Siitä on vielä kolme näytöstä jäljellä toukokuun alussa - suosittelen! Esitys on loistavasti näytelty, rohkea ja virkistävä, kiehtova versiointi kuningatar Kristiinan elämäkerrasta. Esiintyjinä teatterilinjan opiskelijoita.
En ole vielä nähnyt Tyttökuningasta, joten en osaa verrata elokuvaa ja näytelmää, mutta veikkaisin, että ovat täysin erilaiset. Näytelmässä puvustus ja lavastus oli hyvin pelkistettyä, ja draaman johtomotiivina ankerias. Sitä ei voi silti moittia itsetarkoituksellisen modernisoiduksi tai taiteelliseksi kikkailuksi, vaan kyse oli intensiivisestä ihmissuhdekuvauksesta ja kasvutarinasta.
Teatterilinjalla on myös toinen näytelmä, Juhannusyön uni, jota olemme menossa katsomaan myöhemmin.:) Siitä on vielä muutama näytös jäljellä.
EDIT: Kävimme katsomassa Juhannusyön unen, joka oli myös hieno esitys.:)
Kuva on vuoden 2007 matkalta Ranskasta, Fontainebleausta. Se taisi olla minun ja Jussin ensimmäinen yhteinen ulkomaanmatka.:) Ennen sitä reissasimme kotimaassa.
Tuon kuvan ottohetkestä tuntuu kuluneen pieni ikuisuus. Ja jotenkin seesteinen kesäsade kuvastaa fiiliksiäni juuri nyt. Sain tänään ensimmäistä kertaa kunnon vertaispalautetta runoistani - niistä uusimmista, joita en ole täällä vielä julkaissut. Vaikuttaisi, että seminaarikerroilta on toisten saamasta palautteesta tarttunut huikean paljon oppia kurssien lisäksi.:) Ilmeisesti siis osaan kirjoittaa proosarunoja, vaikka olen aina pitänyt itseäni pitkän proosan kirjoittajana.
Lajityyppien jako pysyy edelleen: jatkan romaanikäsistäni kuten tähänkin asti, koska olen jo aiemmin löytänyt siihen oikealta tuntuvan otteen.:) Vihdoin ja viimein kaikkien vuosien yrittämisen jälkeen! Mutta ainahan voi kirjoittaa montaa lajia. Tuntuu vain niin hienolta, että jotain rupeaa opintojen myötä loksahtelemaan paikoilleen.:) Sitäkin kautta, että joutuu tekemisiin vaikkapa runouden kanssa.
Ehkä lyhytproosa / novelli on vielä se alue, jolla en ole saanut suurempia onnistumisen tunteita. Minulla kun on taipumusta siihen, että ideat venyvät eeppiseen malliin, ja harjoitustöissä olen tähän asti lähinnä pyrkinyt kehittämään jotain, missä olen kokenut tarvitsevani harjaannusta.
Olen iloinen myös siitä, miten monipuolisesti olen saanut opiskella. Seuraavaksi meillä alkaa terapiakirjoittamisen kurssi, jälleen uudenlainen seikkailu.:)
Tässä tuotokseni tälle vuodelle, kaksi huonoa proosarunoa:
Aurinko paistoi. Kaunis päivä oli
alkamassa. Kaunein tässä maailmassa. Ja hän makasi vierelläni,
nuhanenä sykkyrällä nyrpisteli, vaikka päivä oli niin kaunis.
Aurinkokin paistoi kirkkaalta taivaalta. Joten menin keittämään
kahvia, mutta pannu nyhjötti pöydällä likaisena. Ja maitokin
seisoi kaapissa hapanneena. Siitä syntyi vain pahaa kahvia, eikä
auttanut edes, että päivä oli niin kaunis ja aurinko paistoi.
Vitutti vain ankarasti.
Kuu kumotti ja tähdet tuikkivat.
Kalmanhaju kiemurteli sanoinkuvaamattomana rihmana kuolleesta
sorsasta, joka kömpi eteenpäin maanpäällisellä vaelluksellaan
ennen Tuonelaan laskeutumista. Käheällä äänellä se vaakkui ja
kraakkui kuin varis. Kharon souti synkkää lauttaansa Vantaanjoella.
Sorsa tuupertui myrkkytynnyrin viereen: öljyäkin valui sulista.
Kaiken yllä kuu kumotti ja tähdet tuikkivat.
(Kuva on vuoden 2011 reissulta Garmisch-Partenkirchenistä Saksasta.)
