tiistai 5. tammikuuta 2016

Läskipohdintoja


Mietin pitkään, mitä ja millä tavoin tämän kirjoittaa. Yritän kehittää retoriikkaani siten, että teksteillä saattaisi olla jotain vaikutusta. Ensimmäisenä mieleen puskee viha, katkeruus ja turhautuminen - kaikesta siitä, mitä olen kokenut ja nähnyt vuosien varrella. Siitä, miten teinit nauravat uimarannalla läskeille, miten ventovieras mies kommentoi olemustani uimahallissa. Miten anonyymit kirjoittavat herjaviestejä seuraamieni blogien postauksiin. Miten koko yhteiskunta on järkyttävän läskifobinen, ja monet tahot vaativat kaikilta (mutta etenkin lihavilta) häiriintynyttä suhdetta omaan kehoon sekä syömiseen. Millainen on se maailma, jossa toiset ihmiset provosoituvat siitä, että lihava nainen kertoo olevansa tyytyväinen vartaloonsa?

Jenny Belitz-Henriksson on kirjoittanut todella hyvin Hidasta elämää -sivustolla: "Mitä jos keskittyisimme omaan hyvinvointiimme ja pitäisimme itsestämme niin hyvää huolta, että voisimme toisten antaa olla sellaisia kuin juuri he haluavat olla? Entä jos päästäisimme suustamme ja kirjoittaisimme netissäkin vain asioita, jotka voimme esittää myös henkilökohtaisesti kasvotusten ja selän takanakin puhuisimme ihmisistä vain hyvää? Entä jos lakkaisimme tivaamasta toisiltamme, miksi toinen näyttää siltä miltä näyttää, oli poikkeus ulkonäössä sitten itse aiheutettua tai ei?"

Tyytyväisyys omaan vartaloon ei merkitse sitä, etteikö henkilö voisi terveyssyistä haluta laihtua. Sen sijaan se vaikuttaa ratkaisevasti yleiseen hyvinvointiin, seksistä nauttimiseen ja pukeutumiseen. Ylipäänsä siihen, että voi olla onnellinen sellaisena kuin on, juuri nyt ja tässä. Ei joskus hamassa tulevaisuudessa sitten, kun on saavuttanut tietyt tavoitteet.

Yksi vakiokommentti aiheesta kuuluu "mutta laihoja halveksutaan myös". Toden totta, ihmisiä arvostellaan ulkonäön perusteella aivan tolkuttomalla tavalla. Mielestäni on silti yhtä turhaa kilpailla siitä, halveksutaanko laihoja vai lihavia enemmän kuin siitä, onko miesten vai naisten kohtaama parisuhdeväkivalta pahempaa, tai pitäisikö lakata puhumasta rasismista, koska myös kantasuomalaiset kohtaavat syrjintää ja osa elää yhteiskunnan ulkopuolella. Aina löytyy tilastoja, joiden mukaan jokin asia on yleisempää kuin jokin toinen. Mutta tilasto on pelkkä numero, joka ei kerro mitään yksilön kokemuksesta. Kaikki väkivalta ja syrjintä on aivan yhtä väärin, ja aiheuttaa sen kokeneelle tuskaa.

Itse olen kärsinyt nuoruusiällä alkaneesta masennuksesta ja monipuolisista ahdistustiloista, kuten paniikkihäiriöstä. Olen myös taipuvainen syömishäiriöihin. Varmasti juuri siksi olen joutunut käsittelemään omaan vartalooni liittyviä psyykkisiä juttuja aika paljon. Pelkään ulkopuolelle joutumista, koska olen kokenut sen. Siksi ihmissuhteet tuntuvat välillä vaikeilta. Asioita ei lainkaan helpota, että tiedostan monet sukupuolittuneet ennakkoluulot: pullantuoksuinen emäntätyyppi, jne.

Paitsi vartalon mallia, erityisesti nuoremmat sukupolvet ovat järkyttävän fiksoituneita pukeutumistyyliin. Gootti ei voi pukeutua beigeen, tiedostava henkilö ei voi ostaa vaatteita ulkomaisesta ketjukaupasta, verkkareihin ja flanellipaitaan pukeutuva on tyylitön juntti. Toisin sanoen pitäisi löytyä sopiva vartalo ja riittävästi rahaa, jotta sitä voisi käyttää hankkiakseen jotain kulttuurista ryhmää ilmentävän ulkomuodon. Vastakulttuuriseen ajatteluun liittyen tämä tuntuu hyvin ristiriitaiselta, koska eikö kulutuskriittisyys koskekaan kulutuskriittiseksi julistautuvia henkilöitä? Läskifobia leimaa pitkälti myös ns. vastakulttuuria. Lienee perua menneen maailman "lihavan sikaporvarin" kuvastosta, vaikka moderni porvari on todennäköisemmin viimeisen päälle sliipattu, atleettinen tyyppi, ja läski joku tyylitajuton köyhä (kuten allekirjoittanut).:p

Joka tapauksessa yksi ikuinen valitusaihe on, että lihaville markkinoidaan pääasiassa rumia kolttuja, pahimmillaan puolijoukkuetelttoja, joiden pitäisi muka kätkeä kantajansa lihavuus. Kaikkea kanssa. On joskus menneisyydessä ollut surkuhupaisaa seurata H&M:n vastaista kampanjointia, kun H&M postimyynti oli silloin ainut taho, josta sai kivan näköisiä, isokokoisia vaatteita. Kylläkin rajallisesti, eikä kaikkia kokoja, mutta silti. Sittemmin firma on kääntänyt kelkkansa. En pysty käsittämään, miksi muotisuunnittelijoista on niin kauheaa, jos joku paksukainen käyttää heidän suunnittelemiaan vaatteita? Luulisi olevan esteetikkojen mielestä päin vastoin mahtavaa, jos kaikki ihmiset voisivat pukeutua hyvin.

Edelleen kulutuskriitikkojen vihaamat ketjukaupat ovat niitä harvoja, mistä löytyy isokokoisia vaatteita. Olen lähettänyt useampaan palautetta, että haluaisin valikoimaan istuvia malleja, mutta ainakin kotimainen asiakaspalvelu vastaa (jos vastaa) jotenkin tyyliin "saattaapi olla, että otamme palautteesi huomioon, mutta saattaapi todennäköisemmin olla, että emme". Kirjelmöin Amnestylle, että he voisivat ottaa kauppaansa isoja kokoja, mutta kuulemma ei löydy resursseja. Sama tilanne taitaa olla muissakin järjestöissä. Vaihtoehtoväen rakastamat putiikit taas eivät kaiketi vain viitsi edes harkita koko asiaa. Tai sitten toimitaan kuten ketjukaupoissa, ja perustetaan oma rumempi, isojen kokojen mallisto sen sijaan, että ihan yksinkertaisesti tarjottaisiin samoja vaatteita laajemmalla kokoskaalalla. Vartalon perusmalli kuitenkin pysyy samana, vaikka ihminen lihoo, joten erilaiset vaatteet istuvat eri tavoin mallista riippuen.

Itse käyttäisin vanhoja, vintage-vaatteita ja kirpparilöytöjä paljon enemmän, jos mahtuisin niihin. Kun kirpparilta löytyy isokokoisia vaatteita, ne tuppaavat olemaan ketjukaupan tuotteita, koska muuta ei ole markkinoilla. Tai no, nykyään löytyy ulkomaisia nettikauppoja, joista voisi tehdä istuvia ostoksia, mikäli en olisi näin köyhä.:) Modclothilla, SimplyBellä (Joe Brown's -merkkiset) ja Lindy Bopilla on mieleisiäni vaatteita. Ja muuten teen satunnaisia löytöjä. Zizzistä pidän siksi, että saan myymälässä tuntea olevani omanlaiseni ihminen, en friikki, tai joku pullantuoksuinen kotiäiti.

Tuo tunne on juuri sitä, mitä haluan kaikkein eniten. Että saisin ihmisten silmissä olla oma itseni, enkä jonkun ennakkoluuloisen stereotyypin edustaja, johon on vaikeaa suhtautua asiallisesti. Ja jonka vartaloa kaikki foobikoista tiedostaviin aktivisteihin pyrkivät kontrolloimaan, sanelemaan, miten minun pitäisi nähdä oma olemukseni.

EDIT: Ilmeisen ajankohtainen aihe, paitsi iänikuisten uudenvuodenlupausten näkökulmasta, myös siksi, että teatteri Takomossa Helsingissä on nyt näytelmä (monologi) nimeltä Läski.:) Omat lupaukseni tein jo kekrin jälkeen, ne koskivat kalenterin käyttöä ja askarteluharrastuksen parempaa aktivoimista.

Olen lukenut kauan kauan sitten näitä NYTin jutussa mainittuja, tunnettuja feministiteoksia: naisten laihuuspakkomielle on kirjoittajien mukaan patriarkaatin tahto estää naisia ajattelemasta liikaa (muuta kuin omaa vartaloaan). Minun on vaikeaa allekirjoittaa käsitys patriarkaatista, koska olen ystävä niin monen miehen kanssa. Toki ymmärrän sen pointin abstraktina "hallintokoneistona", ja siis nimenomaan puhtaasti käsitteellisenä, ei konkreettisena. Lisäksi on väistämätön fakta, että ihmisellä on aina käytössään vain 24 tuntia vuorokaudessa. Siihen ei vaikuta mikään poliittinen ideologia. Samoin ihmisen henkiset ja ruumiilliset voimavarat riittävät vain rajallisesti. Joten jos käytät aikasi ja energiasi sen murehtimiseen, miltä näytät, on se väistämättä pois jostain muusta. Tietenkin tämä koskee yhtä lailla miehiä, ja myös muita asioita kuin ulkonäön märehtimistä.

Lääkkeeksi toisten ihmisten ulkonäön aiheuttamaan ärsytykseen voin suositella positiivisiin asioihin keskittymistä.:)

4 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen aihe. Mun mielestä on kyllä järkyttävää ja surullista, miten paljon isokokoisia ja ylipainoisia huomautellaan heidän koostaan. Yleensä muiden koosta mielensäpahoittajat ovat juuri niitä, jotka eivät ole koskaan itse olleet ylipainoisia, tai vaihtoehtoisesti hyvin laihoja. Laihuuskin on yleisesti ottaen hyväksytympää yhteiskunnassamme kuin lihavuus. Kun ei ole omaa kokemusta yli/alipainosta, ei voi oikeasti olla myöskään mitään käeyä siitä, kuinka vaikea niitä kiloja on pudottaa/kerryttää. Toisekseen se asenne, että jokainen ylipainoinen on automaattisesti onneton olomuotoonsa, on vähintäänkin huvittava. Jos on kokoonsa tyytyväinen, sen ei pitäisi olla kenenkään muun murhe. Mitäpä jos tokaisit seuraavalla kerralla kommentoijalle, että puhuttaisko sun seksielämästä? Ehkä vähän ilkeää, mutta voisi tuoda jotain valoja ihmisille siitä, kuinka epäkorrektia toisen koon kommentoiminen on...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!<3 Omalle kohdalle on harvemmin sattunut suoraa kommentointia, netissä muualla olen nähnyt näitä anonyymien viestejä, sekä toki itsekin ollut keskustelun aloittajana "kohde". En välttämättä usko samalla mitalla vastaamiseen. Jos pääsen harkitsemaan tilannetta, kuten netissä kirjoittaessa, pyrin asettautumaan henkisesti toista osapuolta ylemmäs. Voi tietysti olla, että toisenlainen strategia toimisi paremmin.

      Elävässä elämässä varmaan eka mieleen tuleva reaktio olisi näyttää keskisormea ja haistatella. En ole ikinä silti tehnyt, jään vain suu auki tuijottamaan, että "sanoiko tuo oikeasti, mitä kuulin sen sanovan?"

      En siis aina ole suinkaan korrekti, ja kenties ylemmyydentuntoisuus on vain yksi suojautumiskeino.;) Tulinpa pohdiskelleeksi sitäkin tässä ohessa. Ehkä mietin retoriikkaa aivan liikaa, mutta olen sen suhteen tehnyt myös kokeiluja blogieni puitteissa, ja yritän kehittyä kirjoittajana.

      Välitän enemmän niiden ihmisten näkemyksistä, joiden mielipiteitä ja henkilöä (vanha ilmaisu) ylipäänsäkin kunnioitan. Random kommentoijat on laskettavissa siihen osaan ihmisiä, joita en kunnioita.

      Poista
  2. Hyvin ajateltu! En itsekään yleensä kannata ilkeilyyn ilkeilemällä vastaamalla. Toisaalta olen huomannut, että jotkut ihmiset tarvitsevat "herättelyä" ja joskus se voi olla kohdallaankin. Kuitenkin, juuri kuten itse sanoit, jos huomauttelija on joku random tyyppi, niin ne voi todellakin jättää omaan arvoonsa ja kohauttaa olkiaan.

    Joskus kyllä usko ihmisyyteen on koetuksella, varsinkin jos eksyy vauva.fi-palstaa lueskelemaan.... (virhe!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, hevostalli.netin foorumi on toinen pahan mielen paikka. Siksi lakkasin käymästä siellä.

      Mutta olet myös oikeassa siitä, että kaikki eivät ole ilkeitä tietoisesti, vaan ainoastaan tarvitsevat sitä peräänkuuluttamaasi "herättelyä".:) Voin vaikkapa ajatella itseäni yli 20 vuotta sitten, kun olin nuori ja tyhmä. En varmastikaan ilkeä, mutta ennakkoluuloinen - ja ylipäänsä mitä vähemmän ihminen tietää maailmasta, sitä rajoittuneempia ovat näkemyksetkin. Eikä se ole varsinaisesti kenenkään vika, vaan luonnon laki, ja voi vain toivoa, että tilanne korjaantuu iän myötä.

      Itse en siis ollut teini-iässä lihava, vaan normaalipainoinen ja urheilullinenkin. Mutta myös tolkuttoman epävarma itsestäni.

      Poista

Kiitos, että päätit jakaa ajatuksiasi.:)